Paanaz, kausi 2017

Olipa löytämäsi aarre sitten pieni tai suuri, nappi tai kolikko, tämä on paikka missä voit siitä kertoa mahdollisen kuvan kera.
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Paanaz, kausi 2017

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

EIlen tuli kömmittyä pellolle ensimmäistä kertaa tälle kaudelle. Kipsi oikeassa kädessä hidastaa tahtia, mutta pienen alueen viitsi pikaisesti haravoida. Syy oli se, että paikasta oli poistettu pintamaat 30-100cm syvyydeltä ja keväällä siihen ajetaan reilu puoli metriä murskaa ja kivituhkaa.
Lähistöllä vanha kyläpaikka, ja parinsadan metrin päässä kuuluisien "historiallisen ajan peltojätteiden" suojeltu alue. Yksi jätteistä esillä merikeskus vellamossa kotkassa tällä hetkellä... :D 1400-luvun vesiastian koriste se esillä oleva jäte, ja referenssikohteena olisivatkin halunneet museovirastolle...

Kuva
yleiskuva alueesta

Kuva
Kolme signaalia alueelta löytyi, tämä olikin ensimmäinen

Kuva

Kuva
Vesihuuhtelun jälleen tunnisti että on E. Granitin hopeasormus luultavasti 60-luvulta, kivenä ehkä ametisti.

Kuva

Kuva
Ja pari kuvaa hieman paremmin putsattuna.

Hyvin alkoi kausi. Varmaan seuraavat 8 kuukautta löytyykin pelkkää korkkia ja muuta roskaa.
Viimeksi muokannut Paanaz, 29 Syys 2017, 06:58. Yhteensä muokattu 8 kertaa.
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
Savage
Metallinetsijä
Viestit: 359
Liittynyt: 11 Maalis 2015, 19:33
Paikkakunta: Pyhtää

Re: Paanaz, kausi 2017, aloitus

Viesti Kirjoittaja Savage »

Ei huono, jos kausi alkaa hopeisella.
XP DEUS II
kollikko
Kunniajäsen
Viestit: 2475
Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari

Re: Paanaz, kausi 2017, aloitus

Viesti Kirjoittaja kollikko »

Upee on !
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017, aloitus

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

Tänään uudelle pellolle katsomaan roudan paksuus. Osittain vielä aivan jäässä, osa pellosta sulaa.

Kuva
Kauden toinen hopea 25p muodossa sekä 1/4 örkki 1635, lisäksi sormuksen? katkelma, vaikutti hopeiselta.

Kuva
Muuta sälää.
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017, sormus

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

Kuva
tänään löytyikin ensimmäinen tällainen sormus itselle.
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
Winsku
Raavas Tonkija
Viestit: 579
Liittynyt: 08 Loka 2013, 18:35

Re: Paanaz, kausi 2017, lohikäärme

Viesti Kirjoittaja Winsku »

Hieno sormus. Aarnikotka tulee myös tuosta mieleen.
Fisher F75 LTD
ETL
Metallinetsijä
Viestit: 255
Liittynyt: 13 Touko 2014, 20:09
Paikkakunta: Etelä-savo

Re: Paanaz, kausi 2017, lohikäärme

Viesti Kirjoittaja ETL »

Noi sormukset on kyllä hienoja. Kotkalta kyllä näyttää, myös joutsen voisi olla.
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017, lohikäärme

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

tuli lisätietoa sormuksesta:
Tämä sinettisormus näyttäisi muotonsa puolesta ajoittuvan 1500-luvulle. Se muistuttaa niin sanottuja Sarvas-sormuksia, joita tunnetaan etupäässä Itä-Suomesta ja jotka ajoittuvat 1500- ja 1600-luvuille. Tämä sormus on kuitenkin poikkeuksellisen hyvin tehty, ja sen lintukuvio huolellisesti kaiverrettu
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017, lohikäärme

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

parin päivän saldo pelloilta
Kuva

Kuva
iso lyijysinetti ilmeisesti...
Kuva

Kuva
ja 5 kopeekkaa osui myös kelan alle
Kuva
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
tarhuri
Kunniajäsen
Viestit: 1257
Liittynyt: 05 Syys 2013, 20:38
Paikkakunta: kirkkonummi

Re: Paanaz, kausi 2017, lohikäärme

Viesti Kirjoittaja tarhuri »

Kylläpä sitä "peltojätettä" siellä piisaa :D Onnittelut hyvistä löydöistä ja pikaista piippakäden tervehtymistä :)
Bruin
Kunniajäsen
Viestit: 2187
Liittynyt: 01 Syys 2013, 17:31
Paikkakunta: Turengi

Re: Paanaz, kausi 2017, hopeaa

Viesti Kirjoittaja Bruin »

Hieno 5 kop., Onnittelut
sipuli
Kunniajäsen
Viestit: 1006
Liittynyt: 22 Syys 2014, 19:47
Paikkakunta: Pohojanmaa

Re: Paanaz, kausi 2017, hopeaa

Viesti Kirjoittaja sipuli »

Hieno on Elisabetin 5 kopeekan hopearaha, onnittelut sinulle ! :D
Garrett 350
Kunniajäsen
Viestit: 1150
Liittynyt: 24 Maalis 2014, 11:57
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Paanaz, kausi 2017, hopeaa

Viesti Kirjoittaja Garrett 350 »

Onnittelut hopeasta, harvemmin näkee noita täällä foorumissa.
XP Deus ja Nokta Rs pinpointter. Vanhin kolikko 2 öre 1573. Puukko historiallisesta ajalta. Pyyntikuopat Kivikaudelta pintalöytönä.
jarppa
Raavas Tonkija
Viestit: 702
Liittynyt: 13 Elo 2015, 20:42
Paikkakunta: Haukipudas

Re: Paanaz, kausi 2017, hopeaa

Viesti Kirjoittaja jarppa »

Hoppee onnittelut täältäkin.
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017, hopeaa

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

Tuollaista tänään muutamalta eri pellolta
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017, HAPJ

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

sormuksen palasta arvailuja:
Sormus on niin heikossa kunnossa, että siitä on vaikea sanoa mitään varmaa. Yhtäältä lovetusta koristelusta tulee mieleen jopa rautakauden korut, mutta toisaalta se voi yhtä hyvin olla uudelta ajalta, jonkinlainen kansanomainen versio hienommista sormuksista.
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
tosierkki
Viestit: 27
Liittynyt: 06 Kesä 2011, 12:30
Paikkakunta: Piämaja

Re: Paanaz, kausi 2017, HAPJ

Viesti Kirjoittaja tosierkki »

Paanaz kirjoitti:sormuksen palasta arvailuja:
Sormus on niin heikossa kunnossa, että siitä on vaikea sanoa mitään varmaa. Yhtäältä lovetusta koristelusta tulee mieleen jopa rautakauden korut, mutta toisaalta se voi yhtä hyvin olla uudelta ajalta, jonkinlainen kansanomainen versio hienommista sormuksista.
Tuo pienempi pätkä (eri) sormusta joka on tuon kuulalaakerin pitimen päällä, olisko siinä stanssattu MUISTO tosin alkuosa siitä puuttuu?
Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa!
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017, HAPJ

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

tosierkki kirjoitti: Tuo pienempi pätkä (eri) sormusta joka on tuon kuulalaakerin pitimen päällä, olisko siinä stanssattu MUISTO tosin alkuosa siitä puuttuu?
Hyvinkin todennäköistä
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017, hopeaa

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

Tämän päivän löydöt

Kuva
Perus roskaa...

Kuva
5 kopeekkaa 1768, 1 kopeekka 1762-1796, 25 penniä 1894 sekä härpäke
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
tarhuri
Kunniajäsen
Viestit: 1257
Liittynyt: 05 Syys 2013, 20:38
Paikkakunta: kirkkonummi

Re: Paanaz, kausi 2017, hopeaa

Viesti Kirjoittaja tarhuri »

Härpäke näyttää mielenkiintoiselta, mutta hopeasta ainakin onnittelut, ja vappua kanssa :D
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017, rompetta

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

Kuva
viime viikonlopun ihmeellisemmät

Kuva
kuparilätkä
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

parin päivän pikaisten reissujen saldo...

Kuva
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
Paanaz
Metallinetsijä
Viestit: 219
Liittynyt: 21 Tammi 2014, 22:13
Paikkakunta: KYMI

Re: Paanaz, kausi 2017, 13.-14.5

Viesti Kirjoittaja Paanaz »

Viikonlopun saldo.
Kuva

Kuva

Kuva
Xp Deus
Teknetics Omega 8500 (myynnissä),
Garrett Pro pointer, MI-6
Team KRE
http://kymenrautakaudenetsijat.wordpress.com/
Avatar
Niksu
Kunniajäsen
Viestit: 1036
Liittynyt: 25 Maalis 2014, 08:23
Paikkakunta: Kuopio

Re: Paanaz, kausi 2017

Viesti Kirjoittaja Niksu »

No, onkos sieltä noussut tipparaha? Onnittelut!
Niksu
Garrett AT Pro: 8,5x11" ja NEL Big&Snake sekä ACE250
Garrett Pro-Pointer
Vanhin löydetty kolikko: 1 ör vuodelta 17?? ja 2 kopeekka vuodelta 1810
Avatar
Kompassi
Metallinetsijä
Viestit: 385
Liittynyt: 29 Heinä 2016, 21:26
Paikkakunta: Pori

Re: Paanaz, kausi 2017

Viesti Kirjoittaja Kompassi »

Jep, tippaonnittelut!
Vanhin ruåtsalainen Kristian II klippinki v. 1513 - 1523
Vanhin venäläinen 3kpl tipparaha n. 1700-luku

SME Satakunta
2017 Deusia ulkoilutettu yhteensä 164km (sports tracker)
Vastaa Viestiin