www.finndetector.com

Röykkiötä metsästämässä

Kertoiko isovanhempasi tarinoita saareen haudatusta aarteesta? Onko levottomina aikoina kätketty metsiin rahaa? Tarinoita aarteista.

Valvojat: Kizmo, iipe, ZyrTech, P.Aholainen, jyrihuttu

Röykkiötä metsästämässä

ViestiKirjoittaja MacGyver » 01 Syys 2014, 16:01

Viime kesänä kuulin eräältä vanhalta paikalliselta asukkaalta tarinaa röykkiöstä, joka sijaitsisi eräässä peltojen keskellä olevalla kallioisella metsäsaarekkeella. Mitään röykkiötä ei alueelta virallisesti tunneta. Kohde sijaitsee Varsinais-Suomessa, Turun ja Uudenkaupungin välillä.

Kyseessä ei ole mikään erityisen suuri metsäalue, mutta sitäkin korkeampi. Näkymät ovat todella hyvät (tai olisivat ilman puita) ja huipulta on kuulemma näkynyt seitsemän kirkon tornit. Meri ei ole hirveän kaukana, joten paikka on ollut kaiketi saari aikoinaan. Vieressä on maatila, jossa on asuttu vähintään 1500-luvulta lähtien.

Kuvaa aivan huipulta.
Kuva

Kävimme jo viime kesänä katselemassa ja etsimässä tätä röykkiötä. Saatujen ohjeiden mukaan suuntasimme rinteelle, joka oli aivan täynnä irtokiviä. Ajattelimme, että tätä tarinalla varmaan tarkoitettiin, ja että koko tarina olisi syntynyt vain väärinkäsityksestä. Tutkimme kuitenkin metsäalueen vielä lähes kokonaan, erityisesti etelänpuoleisen reunan, koska siellä päin rantakin nykyään on. Mitään erikoista ei löytynyt.

Viime viikolla sain kuulla sienestämässä olleilta vanhemmiltani lähes huipulla olevasta kivikasasta, kallion pohjoispuolella. Tänään uhmasimme hirvikärpäsiä ja kävimme katsomassa paikan, jonka olimme viime kesänä niukasti ohittaneet.

Ja sieltähän se sitten löytyi. Kivikasa on korkealla kalliolla, muttei kuitenkaan aivan huipulla, vaan hieman alempana tasanteella. Kivikasa on suurimmaksi osaksi sammaleen alla ja halkaisijaa on siksi vaikea tarkalleen sanoa (ehkä noin 5 m). Kivet ovat pyöristyneitä. Kasan vieressä kävellessämme huomasimme, että suurin osa kivistä on tosiaan paksun sammaleen alla ja silminnähtävä paljaiden kivien kasa on vain osa muodostelmaa. Kiviä on mitä ilmeisimmin pengottu, koska siinä on kuoppa ja sammaleesta paljaana oleva pienehkö keko kiviä. Myös kuopan pohja on täynnä kiviä.

Kuvia kasasta:

Käytännössä kiviä on kallion seinämästä lähtien, mutta muodosta on vaikea sanoa tarkemmin paksun sammalkerroksen takia. Kiviä ei kuitenkaan ole hajallaan ympäristössä, vaan ne ovat selvästi yhdessä kasassa.
Kuva
Kuva
Kuva

Kaiveltu osa kivikasaa.
Kuva

Kaivellun kuopan reuna.
Kuva

Kuva
Kuva

Yritin hieman hahmottaa, millaiselle alueelle kivet on kasattu.
Kuva


Mitä sanoo raati, röykkiöhauta vai ei?
Golden Mask 4 Pro
Garrett Pro Pointer
Avatar
MacGyver
Metallinetsijä
 
Viestit: 284
Liittynyt: 25 Elo 2013, 02:25
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Röykkiötä metsästämässä

ViestiKirjoittaja ilkkap » 01 Syys 2014, 20:51

On se.
ilkkap
Kunniajäsen
 
Viestit: 2146
Liittynyt: 16 Elo 2007, 16:35

Re: Röykkiötä metsästämässä

ViestiKirjoittaja tarhuri » 21 Touko 2015, 22:23

Joo. tommosia ne on täälläkin, usein ovat pronssikautisiksi ajoitettuja, laitoitko viestiä MV suuntaan?
Avatar
tarhuri
Raavas Tonkija
 
Viestit: 971
Liittynyt: 05 Syys 2013, 20:38
Paikkakunta: kirkkonummi

Re: Röykkiötä metsästämässä

ViestiKirjoittaja Sniffer » 22 Touko 2015, 07:27

Jos kaikki kivet ovat kannettavissa satakunta metriä.
Sniffer
Metallinetsijä
 
Viestit: 170
Liittynyt: 10 Kesä 2014, 23:12


Paluu Perimätieto & Aarretarinat / Treasure Tales

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa