Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Onko niin että nuo muutamat blokkaamishimoiset harrasteyhdisteiset ovat kaikki kirjoitukseni lukeneet? Parikymmentä viestiä lähettäneenä saattavatkin olla hyvinkin päteviä arvostelemaan toisia ja jopa komentelemaan. Eiköhän pysytä pois kimpustani kun vielä ehtii. Henk.koht. ja varsinkaan viattomien synnittämistä en katsele. Pian tää aarremaanalla sivusto kaatuu liian puuromaisena. Yleiskäsitystä ei koko kerätystä ei ole kellään johtuen tietotulvasta josta haullakaan millään ei jaksa kukaan kokonaiskuvaa selvittää. Ihan sama jos joku sanoo ettei ole pakko olla mukana. On se oltava jos kerran on mukaan lähtenyt ja vastaa sanomisistaan. Toivon mukaan järjestäytyminen tähän auttaa. Sen eteen tekee, ja on tehnyt useampi porukka. Tuonmukainen toiminta saattaa pelastaa vielä meidät kurjistavilta valtionohjaamilta säännöiltä. Sme:n pyrkimyksille nostan hattua. Alueseuroja pystyyn vaan. Moni näyttää uskovan aman olevan vaikutusvaltainen järjestö. Tällaiset puolivillit etsijät kuin minä eivät ole tulevaisuutta vaan kaaos.
Noistakaan en hajulla ollut aikanaan. Luulin tätä aarteenetsinnäksi. Anteeksi.
Voisiko tuo ylhäällä vasemmalla toisiks alimmainen olla sotilaspilli 1700-1800-luvulta.?
Jotakin tuttua olisi!
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack