Sivu 2/4

Re: Indian 2014

Lähetetty: 13 Kesä 2014, 20:58
Kirjoittaja Indian
Kuva
Puisto piippailun antimia. Rannalla tai veteen ei mitään asiaa voimakkaan tuulen takia. Reissun ainoa mainittavan arvoinen on 10 öreä vm. 1954 ja sehän on hopeaa.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 17 Kesä 2014, 21:00
Kirjoittaja Indian
Morjens

Kerronpa tässä, eilisestä erikoisesta piippailu reissusta. Tapahtuma sarja sai alkunsa sunnuntaina kun puhelinsoi. Puhelimessa tiedusteltiin, että onko sinulla sellainen metallinpaljastin jolla voi etsiä vedestä. Minä siihen, että kyllä on, mitä on hukassa. No, ankkuri ja ankkurinketju joilla yhteisarvoa n. 750€. Omistaja oli yrittänyt naarata ankkuria tuloksetta 2 viikkoa, mutta ei ollut löytänyt .

Maanantaina töiden jälkeen sovimme tapaamisen ankkurin metsästykseen. Tapaaminen oli eräässä kalasatamassa, jossa minulle alkoi selvitä operaation luonne. Ankkuri oli hävinnyt läheisen saaren rantaan jossa vettä n. 2m ja paksu mutapohja. Tähän menemässä olin kuvitellut , että iso ankkuri löytyy kädenkäänteessä mutta etsintä alueen nähdessäni alkoi epäilys.

No, rannassa päätettiin tekniikaksi sellainen , että omistaja ajaa veneellä mahdollisimman hiljaa ja minä roikotan paljastinta laidan yli ja vispaan niin maan perhanasti. 45 minuuttia ajeltiin katoamispaikkaa ristiin rastiin ja silloin pamahti kuulokkeissa sellainen helähdys, että tuossa sen on pakko olla.
Ja siellähän se oli. Omistaja oli erittäin tyytyväinen ja minä kuittasin palkaksi ilmaiset juhannus juomat.
Summa summarum ankkuri oli 1,90 metrin syvyydessä hautautuneena mutaan signaali tuli hyvin pieneltä alueelta lujana n. 40cm x 40 cm.
Kuva
Kuvassa perhepotretti etsintään osallistuneista laitteista ( pienin oli autossa)

Re: Indian 2014

Lähetetty: 17 Kesä 2014, 21:45
Kirjoittaja Sig
:D siisti homma että löytyi :wink:

Re: Indian 2014

Lähetetty: 17 Kesä 2014, 22:23
Kirjoittaja J.m.k
Hienoa toimintaa ja laitteiden hyötykäyttöä :D onnittelut!

Re: Indian 2014

Lähetetty: 19 Kesä 2014, 08:18
Kirjoittaja Maxjoh
Hieno kokoelma, inkkari ja varsinkin lenkkarit :D

Re: Indian 2014

Lähetetty: 19 Kesä 2014, 11:51
Kirjoittaja Indian
Joo, siinä on reikäset lenkkaritkin päässyt kuviin. Ei nekään kestä, kun painaa pullonkorkkien ja pulltabien perässä ympäri maakuntaa :wink: .

Re: Indian 2014

Lähetetty: 19 Kesä 2014, 20:22
Kirjoittaja RapaRipa
Onneksi olkoon jussijuomista ja tosi hienoa että pääsi tarjoamaan asiantuntevaa apua!

Re: Indian 2014

Lähetetty: 19 Kesä 2014, 22:24
Kirjoittaja Indian
Kuva
Eilisen ja tämän päivän settiä. Pikkuisessa perhos- sormuksessa hopealeimat. Jotenkin harmittaa kovasti sen pikkuihmisen puolesta, joka on tuon hukannut.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 19 Kesä 2014, 23:53
Kirjoittaja RapaRipa
Onkos tuo toinen kultainen? Pistä hyvä kiertämään ja anna sormus vaikka tyttärelle jos on. Itsellä tytär (6v) saa sopivissa määrin katsella omista löydöistä kiinnostavia kappaleita itselleen :D

Re: Indian 2014

Lähetetty: 20 Kesä 2014, 08:23
Kirjoittaja Indian
Toinen sormus on valitettavasti rihkamaa.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 20 Kesä 2014, 09:57
Kirjoittaja ehkä
Kolikkoa on noussut hyvin ja ei niitä hopeisiakaan joka kerta tule. :P
Eli kelpo setti.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 22 Kesä 2014, 20:56
Kirjoittaja Indian
Kuva
Tässä olis taas tällaista settiä. Kolikoita, sormuksia( rihkamaa) , venäläinen vostok-kello.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 23 Kesä 2014, 20:19
Kirjoittaja Indian
Kuva
1,5 tuntia ulkoilua lasten kanssa läheisen koulunpihalla. Muutama kolikko ja iso hopeaketju pääkallolla.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 23 Kesä 2014, 20:48
Kirjoittaja J.m.k
Aika luisevat löydöt :mrgreen:

Re: Indian 2014

Lähetetty: 23 Kesä 2014, 21:43
Kirjoittaja Indian
Joo, oli aika makaaberi teema, mutta onneksi tuollaisia eikä oikeita.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 23 Kesä 2014, 21:57
Kirjoittaja PotilasK
Komiat luut, manalan lukion porteillako piippailit..? :mrgreen: Tosiaan, olisi aika järkyttävää löytää esimerkiksi kypärä ja huomata että siellä olisi pää sisällä :|

Re: Indian 2014

Lähetetty: 25 Kesä 2014, 20:11
Kirjoittaja Indian
Kuva
Lasten kanssa koulunpihaa tyhjentämässä. Kolikoita, sormukset kultaa ja hopeaa. Kultasormus nosi id 54 piipistä. Kuinkas moni jaksaa roskaisella pihalla kaivaa noita lukuja ylös.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 25 Kesä 2014, 20:16
Kirjoittaja ehkä
Katos vain...kova suoritus. :shock:

Re: Indian 2014

Lähetetty: 25 Kesä 2014, 21:21
Kirjoittaja Haarukka
Indian kirjoitti: Kultasormus nosi id 54 piipistä. Kuinkas moni jaksaa roskaisella pihalla kaivaa noita lukuja ylös.
Minä o/ Varsinkin jos kyseessä hiekkapiha/-ranta jossa kaivaminen helppoa tai kohde on nurmella pinnassa. Ok, eihän tosa ace 150:ssä kummoinen ole tuo id-näyttö, mutta jos tulee vähänkään jotakin muuta kuin pelkkää rauta tuuttausta.
Niin, ja onnea löydöistä, sormukset yleensäkkin harvinaisia löytöjä leikkipuistoista.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 25 Kesä 2014, 21:42
Kirjoittaja ämpee
Tuo "Vostok kello" on merkiltään Komandirskije, eli komentaja.
Se oli aikanaan vientirakentajien suosiossa Neuvostoliiton aikaan.

Kyseessä on eräänlainen neuvosto-militari-rolex, ja se oli perusneukulle aikanaan kallis, joten ei hankinnossa niitä ensimmäisiä.
Rakenne oli ainakin ulkoisesti vahva, ja kaiketi se oli kohtuullisen tarkkakäyntinen.
Noita Komandirskejä oli monia eri versioita, luultavasti kaikkien joukko-osastojen tarpeisiin.

Itselläni on edelleen käyttämätön lahjaksi saatu neuvostoversio, ja toinen lahjaksi saatu saman näköinen kapistus kantaa nimeä Generalskoje.
...
Kaivelin sitten hilkkulaatikkoa, ja kelloja löytyi peräti neljä, eli Komentajaa kaksin kappalein, joista toinen sukellusveneversio, toisesta ei voi muuta sanoa kuin että se on vihreätauluinen.
Kenraalikellon sarjanumero on 860078, eli kyseistä kelloa on nähtävästi käyttäneet muutkin kuin pelkästään kenraalikunta.
Neljäs kello oli sitten se Vostok, eli sen kellotaulussa lukee tuo Vostok, ja kun kaikkien näitten kellojen luvataan olevan vedenpitäviä, niin ainoastaan Vostokin luvataan pitävän vettä 200-metriin asti.
Kaikki nuo kellot on tehty samassa kellotehtaassa, jokaisessa näyttää olevan 17-kiveä, enkä yhtään ihmettelisi vaikka ne olisivat ulkohimmeleitä lukuunottamatta identtisiä.

Sukellusvenekello näytti maksaneen aikanaan 46,50 ruplaa, ja silloin aika moni joutui sinnittelemään alle 100 ruplankin kuukausipalkalla.

Löytämäsi kello on siitä erikoinen, että se on tehty Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, ja traktoritehtaan tuotteena se voi olla peräti kunnossakin, tai kunnostettavissa.
Yhdessäkään omista kelloistani sarjanumero ei mennyt miljoonan puolelle, ja oletan ettei näin ole omassasikaan, sillä tuo kello on omalla tavallaan muinaisjäänne.
Hieno löytö, voi olla jopa harvinainenkin.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 25 Kesä 2014, 22:05
Kirjoittaja Indian
Kuva
Kiitos tiedoista, koskien vostok kelloa. Kellosta ei löydy ulkoisesti mitään sarjanumeron, mutta kellon tastalevyssä on kuvan mukainen kuviointi ja kyrillisillä kirjaimia.
Perskules kun näillä kännykkäkameroilla ei saa kunnon kuvia.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 25 Kesä 2014, 22:14
Kirjoittaja Haarukka
Indian kirjoitti:Perskules kun näillä kännykkäkameroilla ei saa kunnon kuvia.
Oftopickina vinkki, tökkää sormella kuvaruutua kohdasta johon haluat kameran tarkentavan. Meidän talon kameroista juuri kännyköillä saa parhaat lähi/macro kuvat.
Tuossa yo kuvassakaan ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että kamera on tarkentanut sormiin, onko olettanut niitä kasvoiksi?

Re: Indian 2014

Lähetetty: 25 Kesä 2014, 22:26
Kirjoittaja Indian
Kuva
Kiitos vinkistä, joka päivä oppii jotain uutta :D liitteenä versio 2 kuvasta.

Re: Indian 2014

Lähetetty: 25 Kesä 2014, 22:37
Kirjoittaja ämpee
Indian kirjoitti: Kiitos tiedoista, koskien vostok kelloa. Kellosta ei löydy ulkoisesti mitään sarjanumeron, mutta kellon tastalevyssä on kuvan mukainen kuviointi ja kyrillisillä kirjaimia.
Siinä lukee "vesitiivis", ja laskevan (!!) auringon alla näyttäisi olevan tila johon se sarjanumero olisi pitänyt stanssata.
Harmi, että ovat luopuneet numeroinnista.

[EDIT] Semmonen lisäys vielä, että tuo Vostok kello ainoana näyttäisi olleen köyhien kello, sillä siinä ei ole päivyriä.[/EDIT]

Re: Indian 2014

Lähetetty: 29 Kesä 2014, 21:59
Kirjoittaja Indian
Kuva

Kuva
Pitkästä aikaa vesipiipparoimassa ja infiniumia opettelemassa. Löytönä kolikoita ja rihkamakoruja. Paras löytö kuvan mukainen shell-poletti.
Miksiköhän nämä kuvat menee nykyään vinoon ladattaessa :?: