Sivu 1/1

Tryffelisian hunajainen herkkuhetki!

Lähetetty: 08 Heinä 2018, 16:36
Kirjoittaja Öhkömönkijä
Boomkah!
Terveisiä lakeuksilta. Lääniä olisi piipittää silminkantamattomiin ja silmät pysähtyvät vasta kaukana, useamman kilometrin päässä häämöttävään puurajaan. Muutamat ladot tuovat Koskenkorvan mieleen, vaikkakin kylään on matkaa n.40 km. Kyllä maasian on täällä hyvä olla. Täällä on Öhkö varttunut, ennen maasian urbanisoitumista. Kaupunki- ja maasialla on kärsän mittainen hiuksen hieno ero, jonka huomaa muunmuuassa röhkimisen aksentista sekä käytöksestä. Jokatapauksessa on upea tonkia samalla myös omia jätöksiä – omat sorkat jättävät maahan myös jäljen. :roll:

Vaikka alkuhöpinöissä pelloista puhuinkin, tällä kertaa ei pelloille ollut sorkkaeläimellä mitään asiaa – näyttivät olevan laajalti viljelyksessä. Muutama kesantopelto olisi ollut piippailtavissa, mutta ilman asianmukaista lupaa on vieraiden pellolla ikävä tonkia. Saattaisi kärsäkkään pekoni saada osumaa isännän suolapanoksista tai emännän kynästä paikallislehden mielipidepalstan kautta. Villisiaksi ei mieli mieli. Muutama hyvä pelto on kuitenkin listalla ja isäntien kanssa neuvottelut vireillä. Tämän kerran tonkimiset keskittyivätkin, kylän halki virtaavan joen rantapusikoiden koluamiseen sekä pellon reunan tonkimiseen.

Keskellä kylmän talven kaamosta, mutta lämpöisessä pilttuussa, oli aikaa ajatella ja asetella tulevan kauden tavoitteet. Kaksi tavoitetta nousi muista selkeästi esiin, enemmän aikaa harrastukselle sekä öre! Tänä kautena on jo tullut etsittyä viime kautta enemmän, mutta silti varsin vähän. Örestä en ole nähnyt kuin märkiä unia. Yksi sykähdyttävimmistä unista oli pääsy kruunun örekammioon, mutta se on toinen tarina. Ainut kosketus näihin ruotsin vallan aikaisiin aarteisiin on parin vuoden ajan ollut Öhkön oma örekokoelma, jota on tullut kynttilän valossa pilttuussa öisin kiilloteltua. Siitä se ajatus kahden tärkeimmän tavoitteen toteuttamisesta lähti - ilman toista ei tule toista. Kela maahan ja nimi lehteen!

Volvolla rantaan (örejä halajavana sorkissa täytyy olla Volvo), ja heti parkkipaikalla oven avattuani kärsään tulvahti viekoittelevia tuoksuja – mesiangervot, kurjenmiekat, heinäkasvit sekä liuta putkilokasveja, nokkosista puhumattakaan räjäytti tajunnan. Diskriminointi asetukset kärsästä kohdilleen, hajuhäiriöpoistothreshold neloselle ja etsimään. Sieraimet vinkuen Öhkö tonki. Tonki ja tonki. Ryteikkö rytisi ja Ja GM rätisi ja poksui yhdessä poikkeavien oksien kanssa. Jotain löytyikin. Ensin esiin tuli vanhoja nappeja. Selkeästi maaemon hameen helma on raollaan, nyt voi kohta possu röhkiä – ollaan jännän äärellä.

Vähän vasemmalle ja pling, pling, pling, pling kolikkomaisella niiauksella GM3 suoltaa ääniärsykettä porsaan ydinjatkeeseen. Viime viikolla vaihdetut 2300milliamppeerin akkupatterit tuottivat upean äänimaiseman ja vakaan äänen. Tämä se on, nyt se on se! Se se on! Propointteri vinkuu sorkissa jo ennen kaivuutyötä. Pieni kuopaisu lapiolla ja BOOOMKAH! Taju kankaalle!!! Aistinärsykkeiden sekamelska heitti porsaan sättimään pusikkoon mätipuoli ylöspäin. Korina kuului varmasti kylälle asti, ööre!!! Nuolia meni lantin julkisivulla ristiin rastiin!!! Ööre se on! Hunajaa!!! Mannaa! Tavoite on täyttynyt, mutta nälkä on vielä melkoinen! Varovainen paikan päällä suoritettu puhdistusoperaatio paljasti kolikon olevan 2 ÖR vuodelta 1763, melkoinen velikulta. Öhkön ensimmäinen 2 ÖR, vaikka noita muita on löytynyt lähes ripakopallinen. Kun kelan kiertää niin sen sitten kiertää, tiedätte kyllä mitä tarkoitan.

Hyvillä mielin sai jatkaa etsimistä. Mielessä kuitenkin kuumotti ajatus useammasta örestä, ja taskussa uunituore wanha öre. Tuhannen tulimmaista, nyt taas piippaa ja lujaa. Pyyhkäisyt kärjestä puhki kalutulla propointterilla, syvä hiljaisuus, mutta silti mielessä väkevä värinä. Lapio maahan ja kuopaisu. Lantteja siellä, lantteja täällä. Örejä? Ne eivät voi olla örejä, sillä seison vakaasti paikoillani ilman tajunnan hiipumista. Mitä ihmettä, kuparikolikoita ja ihmeellisiä kuvioita. Yhdessä lukee Icarus jotain ja toisessa on simpukka – ahaa Shellin poletteja! Tämäpäs mielenkiintoinen löytö, eipä ole aiemmin osunut kelan alle. Maaemo on ollut tänään suotuisa. Kyllä Öhkö sai hunajaa ja herkkuja. Sääkin oli suotuisa, mikä Suomen suvessa ei ole itsestäänselvyys. Auringon säteet pujottelivat latvuston läpi tuoden valoa, laajakirjoinen hyönteismaailma sekä muutama lintu olivat maasian seurana. Ehkä vielä löydän se Teuvan Hukan hukatun hopeanyssäkän, siellä se on maan alla jossain. Jossain, jossa aika on pysähtynyt. Puun juurella aarre maan alla, siellä, siellä se hopeinen öre on. 8)

Muutama dokumennti onnistuneesta retkestä:

Öre iki-ihana, tule possun luo:
Kuva

Kuva

Maisemia ja kaikki löydöt:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Re: Tryffelisian hunajainen herkkuhetki!

Lähetetty: 08 Heinä 2018, 16:56
Kirjoittaja Miinaharava04
Hieno pitkä tarina, kiitos siitä :D
Myöskin hieno ööre, onnittelut!

Re: Tryffelisian hunajainen herkkuhetki!

Lähetetty: 08 Heinä 2018, 18:16
Kirjoittaja tarhuri
Ei ollut aivan neutraali luettelo löydöistä, kiitos siitä :D

Re: Tryffelisian hunajainen herkkuhetki!

Lähetetty: 09 Heinä 2018, 08:48
Kirjoittaja jutenk
Soot lyyrinen jätkä :D

Re: Tryffelisian hunajainen herkkuhetki!

Lähetetty: 09 Heinä 2018, 09:33
Kirjoittaja ojatimo
Meinas löydöt jäädä katsomatta kokonaan kun oli niin mainio tarina!!

Re: Tryffelisian hunajainen herkkuhetki!

Lähetetty: 11 Heinä 2018, 14:57
Kirjoittaja Kätkäläinen
Pitkästä aikaa maittava tarina löytöjen kera :D

Re: Tryffelisian hunajainen herkkuhetki!

Lähetetty: 11 Heinä 2018, 17:28
Kirjoittaja Fisherman
Hienoa kun palstan "Topelius" on taas päässyt karsinastaan tonkimisen makuun. Tryffeleistä viis kunhan iki-ihania öörejä viljalti sorkkiisi sattuisi ja mukavia tarinoita taas jatkossa kuuluisi :D

Re: Tryffelisian hunajainen herkkuhetki!

Lähetetty: 11 Heinä 2018, 18:16
Kirjoittaja Leijona
Fisherman kirjoitti: 11 Heinä 2018, 17:28 Hienoa kun palstan "Topelius" on taas päässyt karsinastaan tonkimisen makuun. Tryffeleistä viis kunhan iki-ihania öörejä viljalti sorkkiisi sattuisi ja mukavia tarinoita taas jatkossa kuuluisi :D
+1 :)

Re: Tryffelisian hunajainen herkkuhetki!

Lähetetty: 11 Heinä 2018, 19:15
Kirjoittaja Öhkömönkijä
Ave! Kiitos ja nöyrä kumarrus!

Vaikka ensimmäinen öre iki-ihana tuli päivänvaloon, on hinku seuraaville jo melkoinen. Ei muuta kuin kelaa maahan, ei ne sieltä itsestään nouse. Sinnikkyys palkitaan vielä! :D Täytyy aloittaa Öhkö-2018 viestiketju, nyt alkaa postauksia tulla, come back on tosi asia. :wink: