Rautakautta vihdoin (löydöt 2018)

Olipa löytämäsi aarre sitten pieni tai suuri, nappi tai kolikko, tämä on paikka missä voit siitä kertoa mahdollisen kuvan kera.
Leiska
Innostunut Etsijä
Viestit: 51
Liittynyt: 14 Maalis 2017, 21:02
Paikkakunta: Kanta-Häme, kesäisin Kainuu

Rautakautta vihdoin (löydöt 2018)

Viesti Kirjoittaja Leiska » 20 Maalis 2019, 11:00

Laitanpa tänne forumin puolellekin pari kuvatusta viime kauden parhaista. Myöhään syksyllä löysimme Hämeestä mahdollisen polttokalmiston tai kaksi. Alue oli toki tiedossa sellaiseksi, josta voi näitä löytyäkin, sillä noin kilometrin päässä on kuppikivi ja läheisen järven toiselta puolelta oli kartoissa jo useampikin rautakautinen löytö. Näiltä pelloilta oli aiemmin löytynyt keskiaikaa, mutta ei rautakautta.

Tutkimme hieman muuta maastoa korkeammalla olevaa, kivistä mäkeä, joka oli ollut joskus aiemmin peltoa, mutta nykyisille koneille liian hankalan mallinen ja pieni. Siitä syystä se oli nyt lammashakana. Muutaman tunnin elukoiden seassa etsimisen jälkeen alkoi jo hiipiä sisu kaulaan ja v-käyrä nousemaan pullonkorkkien ja muun scheissen takia. Ensimmäisen kuvan sormus (luultavasti keskiaikainen) löytyi ensin. Sitten alkoi tapahtua; kupurasolki ja dirhamin pala olivat noin 20 metrin päässä toisistaan ja löytyivät miltei "tuplatärppinä" eli samaan aikaan molemmat etsijät kaivavat omassa mittakaavassaan eliittiluokan löytöjä. Harvoin on harmittanut näin vähän.

Tuo kuvassa oleva hihnanhela on löytynyt eri pellolta noin 200 metrin päästä tästä paikasta, joten se ei liity suoraan tähän kontekstiin.

Toisen kuvan tavarat löytyivät sitten eri reissulla eri tilan mailta noin puolen kilometrin päästä tästä aiemmasta. Nämä ovat ainakin olleet tulessa, joten tämä on todennäköisempi polttokalmiston paikka. Ohrapellon pintamaasta noukittuja kaikki, joista tuo vyönhela oli ihan maan pinnalla. Tämä reissu alkoi sillä, että yksi ensimmäisistä pistoista tuotti nuo kaksi tasavartisen pätkää. Nopea reissu siis sille pellolle :) Pellolla on kivisaareke, jossa on aika hiljattain sinne kaivurilla nostettuja isoja kiviä, joten sen tutkiminen ei onnistu ihan hierojan vehkeillä.

Näissä merkeissä, lumen sulamista odotellen. Kireitä piippejä lajitovereille.


Kuva

Kuva

Rautahattu
Metallinetsijä
Viestit: 250
Liittynyt: 19 Helmi 2017, 00:07
Paikkakunta: Hämeen ja Savon rajalla

Re: Rautakautta vihdoin (löydöt 2018)

Viesti Kirjoittaja Rautahattu » 22 Maalis 2019, 21:17

Onnittelut komeista löydöistä. Näinhän tämä tahtoo välillä mennä, joskus hyvännäköinen paikka ei anna edes sitä pullonkorkkipiippiä ja taas jokin epätoivoisen näköinen kohde osoittautuu heti ekalla signaalilla MV:n toimenkuvaan kuuluvaksi. Toisaalta sehän tässä harrastuksessa innostaakin. Eiköhän tässä kohtapuoliin ala taas helpottaa kun lumet hupenee.
SME
GM
Deus

Leiska
Innostunut Etsijä
Viestit: 51
Liittynyt: 14 Maalis 2017, 21:02
Paikkakunta: Kanta-Häme, kesäisin Kainuu

Re: Rautakautta vihdoin (löydöt 2018)

Viesti Kirjoittaja Leiska » 25 Maalis 2019, 15:15

Kiitos, kiitos. Olihan se pakko viikonloppuna käydä metsässä kokeilemassa. Pari paksuselkäistä puukkoa saaliina ja myös parit röykkiöt tuli bongattua. Routaa lumettomilla paikoilla aivan tarpeeksi, mutta muutama sopivan lumensyvyyden paikka ihan kaivettavissa. Menee täällä ainakin vielä 2-3 viikkoa, ennenkuin pääsee kunnolla harrastamaan.

sipuli
Kunniajäsen
Viestit: 1006
Liittynyt: 22 Syys 2014, 19:47
Paikkakunta: Pohojanmaa

Re: Rautakautta vihdoin (löydöt 2018)

Viesti Kirjoittaja sipuli » 25 Maalis 2019, 18:13

Onnittelut ja pääsit sitten Dirhemikerhoon :D :shock:

Leiska
Innostunut Etsijä
Viestit: 51
Liittynyt: 14 Maalis 2017, 21:02
Paikkakunta: Kanta-Häme, kesäisin Kainuu

Re: Rautakautta vihdoin (löydöt 2018)

Viesti Kirjoittaja Leiska » 26 Maalis 2019, 11:25

Kyllä täytyy myöntää, että dirhemikerhoon pääsi kaverini. Mutta itse olen vankasti solkikerhossa :)

Avatar
raiban
Kunniajäsen
Viestit: 4054
Liittynyt: 26 Joulu 2009, 16:20
Paikkakunta: Espoo

Re: Rautakautta vihdoin (löydöt 2018)

Viesti Kirjoittaja raiban » 28 Maalis 2019, 11:02

Hienot löydöt
Aluetta riittääkin Hämeessä ja varsinkin näitä uusia kyllä sen pystyy aika hyvin vaistomaan itsekkin missä voisi olla asumiseen hyvä paikka.Kalmistothan ovat yleensä metsänpuolella.Onnea etsintään :D
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack

Vastaa Viestiin