Kuten suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluu, aluksi tunnelma oli hilpeä ja hunajasimanassakat kulkivat keveästi olkapäillä, sääskien suristessa sonaattiaan.
Aikansa simaa nautittuaan porukassa alkoi kuitenkin herätä eriäviä mielipiteitä siitä, kuka loppujen lopulsi oli se kunnostautunein soturi. Sen lisäksi Tapion lähes täyden leilin salaperäinen tyhjeneminen edellisisessä kekrissä palasi taas akuutiksi dilemmaksi.
Tapion epäilysten kohdistuessa viinaan menevään Ahtiin, alkoivat Väiskin hatut lennellä ja kohta olkiinkin jo fyysisessä kontaktissa. Niinhän siinä kävi, että Ahdin kankiketjulla varustettu talismani tipahti sammaleikkoon, unohtuen sinne vähintäin tuhanneksi vuodeksi.
Puukkoakin tarvittiin loppuselvittelyssä ja hätäpaska laskettiin venevalkamalle palatessa, sillä seurauksella, että vyö solkineen jäi kanrvikkoon.

