Tonkimisen aloitusta

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Avatar
Schaza
Raavas Tonkija
Viestit: 600
Liittynyt: 08 Marras 2008, 20:20
Paikkakunta: Heinola

Tonkimisen aloitusta

Viesti Kirjoittaja Schaza »

Moron, saitte uuden naaman foorumiin. Mielenkiinto kaikenmoiseen tonkimiseen tuo kysymyksiä varsinaisen puhetulvan verran.

Mitä sanotte seuraavanlaisesta maasta etsintäalueena? Kyse on oman 1800-luvulta peräisin olevan tilani pellosta sekä pihamaasta. Talo ja tila on kuulotiedon mukaan ollut hyvin varakkaan suvun omistuksessa.

-Ensin on pelto- / pihamultaa 10-30cm
-Mullan alla hienoa hietaa 0-20cm
-Hietakerroksen alla suunnaton määrä sinistä savea.

Maaperäkartan mukaan voi olla yli 100 metriä pelkkää savea noiden ensimmäisten kerrosten alla, joten tuo savikerros ei liene sisällä paljonkaan metalliesineitä?

Oma tonkimiseni keskittyy lähinnä vahinkolöytöihin mitä lapiolla rapsutellessa on löytynyt. Vain uutta 1950-70 roinaa, mutta potentiaalia on vanhemmillekin löydöille. Tilalta on joku rakennus palanut poiskin, koska olen lapiolla kaivellut ylös paljon puuhiiltä ja taottuja nauloja.
Avatar
Schaza
Raavas Tonkija
Viestit: 600
Liittynyt: 08 Marras 2008, 20:20
Paikkakunta: Heinola

Viesti Kirjoittaja Schaza »

Kjeh... aloitin eilen tonkimista vaikken omista ilmaisintakaan. Pelkän vainun perusteella sain aloittamani ojankaivuprojektin osumaan suoraan ammoiseen pellonreunatunkioon.

Nousi romurautaa meinaan kottikärrykuormallinen, vaikken juuri tonkinutkaan puolta metriä leveämmälti ja 30-40 senttiä syvälle.

Tavara oli taas jotain 60-70-lukua. Oli spraypulloa, messinkilistaa, sikarilaatikkoa, eri aikakausien vesiputken liittimiä, joku omituinen metallisoiro (ei vanha), auton vanne, vesiputken hana... +sitten muovi-, lasi- ja kaakeliroska.

Toissapäivänä löysin eräästä puunlehtikasasta ison liudan elintarvikeväri-purkkeja, ikuisen vanhan herätyskellon, vanhan lukon, vanhan pariston, Arabian lautasen, ja jotain pienenpieniä lasipurkkeja.

Tämänkin takia olen himoinnut edes jotain peruspiipparia itselleni, että saa tuosta pihan pintakerroksista edes kaiken metalliromun pois. Viime kesänäkin astuin keskellä pihanurmea naulaan kun en osannut odottaa että sellaisia törröttäisi keskellä nurmea.

Tässä takapäivinä sain jo vahvistuksenkin emännältä, että seuraavaksi harrastussäästöistä otetaan rahat piippariin kunhan sinne sen verran saadaan saldoa. :D Sanokaas mielipiteenne mikä olisi paras piippari 150-300e hintaluokasta?
Avatar
Etsijä82
Kunniajäsen
Viestit: 6255
Liittynyt: 27 Touko 2008, 14:26
Paikkakunta: Siilinjärvi

Viesti Kirjoittaja Etsijä82 »

Eiköhän paras piippari ole tuossa hintaluokassa,joko garrett ace 250 tai c-scope 3mx, kummastakin laitteesta on omakohtaisia kokemuksia. 8)
Xp Deus.
11" dd kela.(207,7e)
Golden mask 5+ 9x10 kelalla.(374,55e)


Vanhin kolikko: Gotlantilainen skilling vuodelta 1523.
Vanhin metalliesine: kammanpuolikas 800-1250 luvulta.

Top 60 kolikot: 25 penniä 1871 ja 25 penniä 1867.
Ekomasteri
Kunniajäsen
Viestit: 1606
Liittynyt: 10 Loka 2008, 13:29

R1

Viesti Kirjoittaja Ekomasteri »

Suosittelen lämpimästi aloittelialle R1:stä On helppo käyttää ja ei takuulla suorituskyky lopu kesken,niin kuin nuissa "halppis" vehkeissä 8) :twisted: samaan hengenvetoon totean myös että siinä käy kuitenkin niin että jos ostat halvan laitteen ensimmäiseksi koneeksi niin ruokahalu kasvaa ja kohta ostat toisen ja kuinka ollakkaan kohta on nurkat täynnä piippareita :shock: .... eli mitä tästä opimme??+ = hanki laadukas laite heti alkuun niin ei tarvitse katua :wink: Noo hinta tietenkin on "vähän" korkeampi,mutta kuka nyt harrastus kuluja jaksaa laskea :lol:
Avatar
aar1pne
Kunniajäsen
Viestit: 1021
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 20:13
Paikkakunta: Keskipohjanmaa.

R.1

Viesti Kirjoittaja aar1pne »

Newforce R.1 On helppo käyttää (2 nappulaa ohjelmat ja voimakkuus ) Tehdas viritys toimii hyvin. Hinta lienee yli 700 sataa. Minulle se on ollut "hintansa väärti" Kesällä 2007-2008 olen kerännyt yli 700 euroa kolikoita noin 1500 kpl markka rahaa + muita kolikoita 1800 kpl 4 kultasormusta yli 20 hopeasormusta kaulaketjuja,ranneketjuja ,4kelloa.....ym.ym Tämä kaikki . C.SCOPE. Newforce.R1. ja PIENI kela...
Avatar
sudenkolo
Metallinetsijä
Viestit: 427
Liittynyt: 09 Helmi 2008, 14:54
Paikkakunta: Karkkila

Viesti Kirjoittaja sudenkolo »

Eiköhän tuo garrett ace 250 ole se suosituin aloittelijoille.Suosittelen lämpimästi kyseistä laitetta. :wink:
Garrett Ace 250
Avatar
worderror
Metallinetsijä
Viestit: 161
Liittynyt: 14 Heinä 2008, 19:43
Paikkakunta: kouvola

Viesti Kirjoittaja worderror »

Taitaapi olla , Kyseinen paljastin löytyy myös täältä. Täytyy sanoa ,että loistava valinta ollut. Vaikkakin ostin sen Villenkellosta suht suolaiseen hintaan ,mutta ei ole kaduttanut hetkeäkää. Suosittelen.
Avatar
Schaza
Raavas Tonkija
Viestit: 600
Liittynyt: 08 Marras 2008, 20:20
Paikkakunta: Heinola

Viesti Kirjoittaja Schaza »

Ostaisin toki mielelläni jonkin 2-3 tonnin vehkeen heti alkukoneeksi, mutta kuulkaas perskuta kun joutuisin sitä varten säästää 10 vuotta... tai ottamaan lainan. Menisihän se tuossa remonttilainan yhteydessä kun semmoisen joutuu kuitenkin. :D

Villen Kellon valikoimasta tein otannan, värkkäsin vertailutaulukon jossa vertaan eri asioita. Tässä nyt valitut ehdokkaat. Nyt vain lisäkysymyksiä.

-Mikä on paras vaihtoehto, sormiparistot, 9V patteri, vai akku? Ilmeisesti suositeltavaa hommata patterivehje, jos meinaa ottaa mökillekin.

-Onko kyynärtuesta tai teleskoopista ratkaisevaa hyötyä?

-Meneekö ilmaisimia kuinka yleisesti takuuhuoltoon? Kokemuksia?

-Yleiskatsaus, miten eri maalajit vaikuttavat etsintäsyvyyksiin?

GC-1010 Digi
GC-1020 Deluxe
GC-1023
Viking 5
Gold Scope
Garrett ACE 250 Deluxe
Deep Scope
MD318A Digi / MD318B
SuperScan 30
Digital
Supreme

Näistä kiinnostaisi Deep Scope ja MD318:t havaintosyvyyksiensä vuoksi. Kuinka paljon tuo luvattu vippaa todellisesta niinkun teoriassa keskimäärin?

Katselin tuossa noita kalliimpia ihan ilokseni... mikä etu saavutetaan tuommoisella "kaksoislätkällä" joka on esimerkiksi tuossa Nexus Standard SE:ssä?
Avatar
Etsijä82
Kunniajäsen
Viestit: 6255
Liittynyt: 27 Touko 2008, 14:26
Paikkakunta: Siilinjärvi

Viesti Kirjoittaja Etsijä82 »

Tuo deep scope,Md318 ja muut kiinanihmeiden ilmoitetut etsintäsyvyydet ovat täyttä humpuukkia ja kiinan laitteiden laatu on vähän mitä sattuu,jos hyvän ja kestävän haluat, joka kestää kolme viikkoa pitempään,niin osta ehdottamasti Garrett ace 250. 8)
Xp Deus.
11" dd kela.(207,7e)
Golden mask 5+ 9x10 kelalla.(374,55e)


Vanhin kolikko: Gotlantilainen skilling vuodelta 1523.
Vanhin metalliesine: kammanpuolikas 800-1250 luvulta.

Top 60 kolikot: 25 penniä 1871 ja 25 penniä 1867.
Avatar
Schaza
Raavas Tonkija
Viestit: 600
Liittynyt: 08 Marras 2008, 20:20
Paikkakunta: Heinola

Viesti Kirjoittaja Schaza »

Näin vähän olen uumoillutkin, että kuinka hyvin nuo pitää kutiansa...? Löytyiskö mistään mitään vertailua näistä?
Avatar
Etsijä82
Kunniajäsen
Viestit: 6255
Liittynyt: 27 Touko 2008, 14:26
Paikkakunta: Siilinjärvi

Viesti Kirjoittaja Etsijä82 »

Kun otat noista deep scopen ja muiden kiinanihmeiden väitetystä etsintäsyvyyksistä vähintään 10 cm pois niin voidaan ehkä päästä lähemmäksi totuutta,tuskin vertailuja tulet löytämään ainakaan noista kiinanvekottimista.Garrett ace 250 on yksi maailman myydyimmistä metallinetsimistä,joten se voi jo jotain kertoa hinta/laatu suhteesta.Halvalla ei saa hyvää sanonta pätee erityisesti metallinpaljastimissa. 8)
Xp Deus.
11" dd kela.(207,7e)
Golden mask 5+ 9x10 kelalla.(374,55e)


Vanhin kolikko: Gotlantilainen skilling vuodelta 1523.
Vanhin metalliesine: kammanpuolikas 800-1250 luvulta.

Top 60 kolikot: 25 penniä 1871 ja 25 penniä 1867.
Avatar
Schaza
Raavas Tonkija
Viestit: 600
Liittynyt: 08 Marras 2008, 20:20
Paikkakunta: Heinola

Viesti Kirjoittaja Schaza »

Garretin 250 taitaa tämänkin keskustelun viedä aikalailla 98/2... valinta ei liene vaikea, vaikka tuota "tuputtamista" onkin manattu.

Tuskin valtaosa vastaajista voi olla väärässä. :mrgreen:
Avatar
Etsijä82
Kunniajäsen
Viestit: 6255
Liittynyt: 27 Touko 2008, 14:26
Paikkakunta: Siilinjärvi

Viesti Kirjoittaja Etsijä82 »

En yhtään ihmettele tuputtamista,koska maailmalla sanovat garrett ace 250 omaavan parhaan hinta/laatu suhteen ja laitetta on kehuttu kaikkialla,voivatko tuhannet tyytyväiset laitteen omistajat olla väärässä. :?
Xp Deus.
11" dd kela.(207,7e)
Golden mask 5+ 9x10 kelalla.(374,55e)


Vanhin kolikko: Gotlantilainen skilling vuodelta 1523.
Vanhin metalliesine: kammanpuolikas 800-1250 luvulta.

Top 60 kolikot: 25 penniä 1871 ja 25 penniä 1867.
Avatar
Schaza
Raavas Tonkija
Viestit: 600
Liittynyt: 08 Marras 2008, 20:20
Paikkakunta: Heinola

Viesti Kirjoittaja Schaza »

Eiköhän tuo valinta ole sitten suoritettu. Mistäpä tuon käkättimen sitten saisi halvimmalla...? Onko Villenkellon hinta kilpailukyvykäs?
Avatar
Etsijä82
Kunniajäsen
Viestit: 6255
Liittynyt: 27 Touko 2008, 14:26
Paikkakunta: Siilinjärvi

Viesti Kirjoittaja Etsijä82 »

Villenkellon hinta on suomen halvin.Saahan laitetta toki ulkomailta halvemmalla,mutta jos takuuaikana mahdollisesti ilmenee jotain vikaa laitteessa,niin suomesta ostettu laite on helpompi pistää takuuhuoltoon. 8)
Xp Deus.
11" dd kela.(207,7e)
Golden mask 5+ 9x10 kelalla.(374,55e)


Vanhin kolikko: Gotlantilainen skilling vuodelta 1523.
Vanhin metalliesine: kammanpuolikas 800-1250 luvulta.

Top 60 kolikot: 25 penniä 1871 ja 25 penniä 1867.
Avatar
Akke65
Raavas Tonkija
Viestit: 605
Liittynyt: 29 Elo 2007, 20:35
Paikkakunta: Vaasa

Viesti Kirjoittaja Akke65 »

Etsijä82 kirjoitti:Villenkellon hinta on suomen halvin.Saahan laitetta toki ulkomailta halvemmalla,mutta jos takuuaikana mahdollisesti ilmenee jotain vikaa laitteessa,niin suomesta ostettu laite on helpompi pistää takuuhuoltoon. 8)
Posti kulkee Viron suuntaan ihan näppärästi jos takuukorjaukseen tarvitsee lähettää. Viron maahantuojalla Ace 250:n paremmalla takuuajalla ja huomattavasti edullisempaan hintaan kun täällä Suomessa myyvät. Itse ostin Virolaiselta maahantuojalta.
GoldenMask 4
Tesoro Vaquero


* Kaikki saa mutta komiat ensin*
Avatar
worderror
Metallinetsijä
Viestit: 161
Liittynyt: 14 Heinä 2008, 19:43
Paikkakunta: kouvola

Viesti Kirjoittaja worderror »

Itse ostin ainakin Suomesta. En niinkään takuun takia , vaan suosi Suomalaista ... ja niin edelleen. Mielelläni ostan Suomesta laitteen ,jos vain on saatavilla. Näin ainakin pysyy kaupat pystyssä Suomen puolella. Jokainenhan ostaa sieltä mistä tykkää.
Ekomasteri
Kunniajäsen
Viestit: 1606
Liittynyt: 10 Loka 2008, 13:29

Joo

Viesti Kirjoittaja Ekomasteri »

garret 250 on varmaan hyvä valinta,jos "pienet"puuttet hyväksyy. Kuten sanotaan halvalla EI saa hyvää 8) Tietenkin nuo kallimpien laitteiden hinta kivestää itse kutakin,mutta äkkiä siihen tottuu :P Juu ja kyllä ladallakin pääsee autoilu makuun,sanoo miljoonat "tyytyväiset" asiakkaat :lol: Taisi mennä provon puolelle :shock: yritän tässä tuoda vain oman näkökantani asiaan ja voin melkein luvata että jos hankit perus vehkeen niin jossain vaiheessa alkaa kypsyttämään laitteen suorituskyky :twisted:
Avatar
Etsijä82
Kunniajäsen
Viestit: 6255
Liittynyt: 27 Touko 2008, 14:26
Paikkakunta: Siilinjärvi

Viesti Kirjoittaja Etsijä82 »

Oletkos Ekomasteri edes kokeillut garrett ace 250,kun noin olet kovasti sitä moittimassa,hintaisekseen laitteessa on aika huikea suorityskyky.Ainahan jos kytö tulee joskus ostaa parempi,niin on ainakin luotettava varapiippari pääpiipparin kaveriksi. 8)
Xp Deus.
11" dd kela.(207,7e)
Golden mask 5+ 9x10 kelalla.(374,55e)


Vanhin kolikko: Gotlantilainen skilling vuodelta 1523.
Vanhin metalliesine: kammanpuolikas 800-1250 luvulta.

Top 60 kolikot: 25 penniä 1871 ja 25 penniä 1867.
Avatar
Akke65
Raavas Tonkija
Viestit: 605
Liittynyt: 29 Elo 2007, 20:35
Paikkakunta: Vaasa

Viesti Kirjoittaja Akke65 »

worderror kirjoitti:Itse ostin ainakin Suomesta. En niinkään takuun takia , vaan suosi Suomalaista ... ja niin edelleen. Mielelläni ostan Suomesta laitteen ,jos vain on saatavilla. Näin ainakin pysyy kaupat pystyssä Suomen puolella. Jokainenhan ostaa sieltä mistä tykkää.
Suosin itsekkin pääasiassa Suomalaisia firmoja, varmasti enemmänkin suosisin jos Suomalaisille firmoille/maahantuojille riittäisi samat katteet kuten monelle ulkomaalaiselle firmalle/maahantuojalle. Esimerkiksi Ace-250:n kohdalla oli hintaero melko huima, valinta ostopaikasta oli erittäin helppo omalla kohdallani :wink:
GoldenMask 4
Tesoro Vaquero


* Kaikki saa mutta komiat ensin*
Avatar
sudenkolo
Metallinetsijä
Viestit: 427
Liittynyt: 09 Helmi 2008, 14:54
Paikkakunta: Karkkila

Viesti Kirjoittaja sudenkolo »

Joo Villenkello voisi tosiaan ruveta katsomaan heidän järjestelmää kun sieltä ei löytynyt tilausta ollenkaan.Kuukaus taisi siinä vierähtää kerkesin jo tehdä enkkuihin kauppaa kun yhtääkkiä olikin sitten villenkellon tavara luukulla. :?
Terveiset sinne vaan
Garrett Ace 250
Ekomasteri
Kunniajäsen
Viestit: 1606
Liittynyt: 10 Loka 2008, 13:29

...

Viesti Kirjoittaja Ekomasteri »

en ole kokeillut,manuaalit lukenut josta kyllä selviää mitä laite on syönyt :shock: pitäähän tänne saada kommenttia eri vaihtoehdoista. R1 on ehkä hieman ylihintainen,mutta se käytön helppous 8) ei tarvitse pitää arpajaisia mitä siellä maanalla on 8) no siinä olen samaa mieltä että varapiipparina garret on kuningas :wink:
Avatar
Etsijä82
Kunniajäsen
Viestit: 6255
Liittynyt: 27 Touko 2008, 14:26
Paikkakunta: Siilinjärvi

Viesti Kirjoittaja Etsijä82 »

Mitäs iloa siitä on jos tietää tarkalleen mitä siellä maanalla on,kunhan ei satu olemaan rautanaula. :lol:
Xp Deus.
11" dd kela.(207,7e)
Golden mask 5+ 9x10 kelalla.(374,55e)


Vanhin kolikko: Gotlantilainen skilling vuodelta 1523.
Vanhin metalliesine: kammanpuolikas 800-1250 luvulta.

Top 60 kolikot: 25 penniä 1871 ja 25 penniä 1867.
Avatar
Schaza
Raavas Tonkija
Viestit: 600
Liittynyt: 08 Marras 2008, 20:20
Paikkakunta: Heinola

Viesti Kirjoittaja Schaza »

Mitä käytännön eroa Garretin 150 ja 250?

Osaako nuo Eestin poijjat kuinka tätä meitin kotimaista kieltä? Tuleeko toimeen ilman sanakirjaa? Saako sieltä suomenkielisen käyttöohjeen?
Avatar
worderror
Metallinetsijä
Viestit: 161
Liittynyt: 14 Heinä 2008, 19:43
Paikkakunta: kouvola

Viesti Kirjoittaja worderror »

Schaza kirjoitti:Mitä käytännön eroa Garretin 150 ja 250?

Osaako nuo Eestin poijjat kuinka tätä meitin kotimaista kieltä? Tuleeko toimeen ilman sanakirjaa? Saako sieltä suomenkielisen käyttöohjeen?
150 ei ole pinpointteria. Ja voin tuon oman käyttöohjeen myydä muutamalla eurolla ,jos on vielä tallella.
Vastaa Viestiin