Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Olisikohan Etelä-Karjalassa ollut viime talvi käärmeille epäotollinen? Yhtään en ole vielä tänä keväänä takapihalla nähnyt ja viime keväänä tapoin 13 kpl alle 30 metriä talosta ja muutama pääsi karkuunkin.
Yhden vaskitsan olen tänä keväänä pihalla nähnyt mutta se sai jatkaa matkaansa.
Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa
ne hämmästyttää kummastuttaa
pientä kulkijaa
Jos käärmeistä eroon haluaa, niin ukin poppakonsti pohjanmaalta, joka on käärmeen poltto ja tuhkien levittely tontille. Toimii kuulemma, kun ei ole näkynyt kuin 1 käärme 30 vuoteen tuhkienlevittely alueella. On kuulemma etsitty tienvarsilta kuolleita käärmeitä joka vuosi tätä varten...
Vanhan elektroniikan kunnostaja ja innokas metallin etsijä.
- Garrett AT Pro
- Garrett Pro Pointer
- Luulin tekeväni virheen, mutta erehdyin!
Romunhamstraaja kirjoitti:Jos käärmeistä eroon haluaa, niin ukin poppakonsti pohjanmaalta, joka on käärmeen poltto ja tuhkien levittely tontille. Toimii kuulemma, kun ei ole näkynyt kuin 1 käärme 30 vuoteen tuhkienlevittely alueella. On kuulemma etsitty tienvarsilta kuolleita käärmeitä joka vuosi tätä varten...
"Älä ole kateellinen metallinetsijälle hännen löydöistää, vaan siitä kuinka paljon aikaa ja rahaa hänellä on käytettävissä harrastukseensa"
Mun metallinpaljastin videot: https://www.youtube.com/playlist?list=P ... m8NQ_BKa8G
Ulkomaisilla maillahan tehdään kobrabuutseja ym, mutta olen nähny jollain kalastussivulla uistintaitajien kyynnahalla päällystettyjä vaappuja, siis kalannahkasien lisäksi.Ite oon kokeillu apporannahkasta vaappua,mutta suteen meni.Jossain oli joskus puhetta,ettei saisi noita tehä,mut kyyhän on lainsuojaton. Ammoin Patakakkosessa Jaakko Kolmonen ja Turkka Aaltonen valmistivat kyytä nuotiolla ja siitä kuulemma nousi jonkinmoinen haloo.Ite oon Turkan opastuksella syönyt yhtä ja toista herran perinnekursseilla.
Hei Jussi78, minkälaista se kyy oli? Otitko lisää? Tuotapa olisi kiva maistaa.
Toinen mitä olen suunnitellut jo vuosia on voissa paistettu tatti. En ole erityisemmin sienien ystävä mutta tattia moni tuntuu kehuvan.
Punamuurahaisia suositeltiin joskus jossain erälehessä kalakeitton mausteeksi.
Pitää olla sen verran extremeduudson että maistaa joskus nuita erikoisherkkuja
Minäkään en ole sienien ystävä. Kaveri kehui hyväksi voissa paistettua tattia. No, vaimo paistoi. Maistoin kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Ei vaan uppoo eikä vaimokaan halua enää laittaa tattia suuhun vaikka tykkää muuten sienistä.
XP Deus ja Nokta Rs pinpointter. Vanhin kolikko 2 öre 1573. Puukko historiallisesta ajalta. Pyyntikuopat Kivikaudelta pintalöytönä.
Kyykkäri tosiaan maistuu hieman rapulaiselle.Tatit on kyllä herkullisia,kaikki ei niistä kyllä pidä,on myös helppo kuivata viipaleina.Nythän on korvasieniaika meneillään,ite löytäny jopa kaksi.Muurahaisen "munia" voi kerätä ja paahtaa pannulla,mut on vähän kyseenalaista lähtä rouhimaan kekoja lapiolla.Niin ja villiruokaahan löytyy joka paikasta;esim nokkosesta saa erittäin maukkaan kastikkeen vaikka ahvenen lisukkeeksi,maku hiukka pinaatin tapanen,pitää ensin kiehauttaa.
Tästä ollu aijemminki.. Onko foorumin ylläpitäjät tietoisia YV viestien lähettämistä koskevista ongelmista? Mikään viesti ei tunnu nykyään lähtevän ekalla yrittämällä vaan jää "lähtevät" kansioon, sieltä sit kun editoi viestiä niin lähtee tai sitten ei lähde.. joillekkin käyttäjille menee ilman mitään kikkailuja. Missä vika?
Parilla foorumilla on pyydetty että kun laitatte lööppilehtien linkkejä, niin sen sijaan copy-paste menetelmällä laittakaa vain kyseinen teksti viestiin. Lööppilehtien uutiset häviävät näkyviltä varsin nopeasti ja muutenkin tarpeetonta klikata niitä lukemattomia kertoja jotta lööppilehdet saavat näkyvyyttä/rahaa
Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa
ne hämmästyttää kummastuttaa
pientä kulkijaa
Hieno sivusto.Komeita kuvia.Lumien sulattua niistä saa hienoja kuvia kun ovat kankeina paikoillaan.
Yleensä löytyvät aina samasta paikasta pötköttämässä.
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
Onko mahdollista,nappasin tällaisen kuvan netistä.Maisema vaikuttaa Norjalaiselta.
Veikkaan että ennen muinoin näin on tehty,on tuo hirvi varmaankin hevosen sukulainen?
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack