Sivu 5/6

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 14 Syys 2015, 14:06
Kirjoittaja tipu
Näyttää ihan hopeiselta !!

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 26 Syys 2015, 19:10
Kirjoittaja Niksu
En ole juurikaan ehtinyt harrastamaan puistopiippailua, mutta tällä viikolla ehdin pistäytymään pari kertaa.

Tämän viikon ensimmäisellä reissulla pistäydyin ensiksi parisssa paikassa joissa en ollut vielä ehtinyt vierailla. Tulokset olivat pyöreä nolla, joten päätin siirtyä vähän suositumpaan puistoon ja siellä yhdelle alueelle, jonka yhdellä reissulla totesin todella roskaiseksi. Tämmöistä sieltä sitten löytyi:

Kuva

Reissun mukavin löytö oli tuo kymmenpenninen vuodelta 1941. Oli muuten ensimmäinen löytämäni ns. reikäraha.

Tänään sitten jatkoin samassa puistossa, mutta hieman eri alueella. Melkein heti reissun alussa törmäsin toiseen harrastajaan, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanasen. Tämmöistä löytyi reilussa parissa tunnissa:

Kuva

Reissun parasta antia olivat nuo kaksi- ja kymmenpenniset, jotka löytyivät melko pieneltä alueelta eli siihen on tainnut jonkun tasku joskus tyhjentyä.

Tämän kauden yksi tavoite oli löytää vähintään saman verran kolikoita kuin viime vuonna. No, se tavoite meni rikki kaksinkertaisesti. :D

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 27 Syys 2015, 21:49
Kirjoittaja Coinkeeper
Minäkin muistan hyvin kuinka ensimmäinen tuollainen reikäraha säväytti. Silloin minulla ei edes ollut tietoa, että mikä raha olisi kyseessä. Nuo reikärahat ovat tyylikkään näköisiä kolikoita!

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 27 Syys 2015, 22:34
Kirjoittaja Niksu
Tänään päätin pistäytyä Kuopion isoimmalla uimarannalla vähän tutkimassa onko se aivan tyhjäksi piippailtu ja onko sinne tippunut uusia kolikoita sitten viime käynnin jälkeen. Alueella jossa arvelin ihmisten viihtyvän, en löytänyt kaksi kymmensenttistä aivan pinnasta. Sitten päätin tutkailla alueita, joita ei olisi mahdollisesti jo piippailtu. Taktiikka tuotti tulosta:

Kuva

Retken parasta antia oli löytää kohta, jossa oli monta kolikkoa pienellä alueella parin sentin syvyydellä. :)

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 28 Syys 2015, 08:42
Kirjoittaja Shotgun
Melko harvinaine 10 sentinen vuodelta 2010 näyttää olevan kolikoiden joukossa (lyöntimäärä 800 000kpl).

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 05 Loka 2015, 18:30
Kirjoittaja Niksu
Tänään lähdin suoraan töistä piipparoimaan, koska illat alkaa pimentyä. Suuntasin taas Kuopion keskustan puistoon vähän sellaisella ajatuksella että käympähän nyt kävelemässä, josko jotain sattuisi löytymään. Navakka pohjoinen tuuli meinasi lannistaa intoa, mutta päätin jatkaa eteenpäin vaikka löydöt olivat lähinnä roskaa. Sitten tuli taas idea, että käympähän etsimässä puiston reuna-alueella. Taktiikka tuotti taas tulosta, sillä alkoi löytyä noita kymmen- ja kaksikymmenpennisiä ja muutama nykykolikko.

Sitten kuulokkeista kuului kirkas ääni ja AT Pro näytti kiinteää id-numeroa 85 ja kohteen syvyydeksi 5 senttimetriä. Jostain syystä en viitsinyt tökkiä kohdetta kolikkokoettimellani, vaan suoraan leikkasin läpän nurmikkoon. Oli nimittäin järkevä päätös sillä kolosta löytyi yhden markan kolikko vuodelta 1890! Ensimmäinen kolikko selwää hopeata! :D

Sitten jatkoin etsimistä ja vielä löytyi reilu kolme euroa kolikoita. Kylmä mutta kaikin puolin mukava puolentoista tunnin reissu.

Tässäpä kaikki järkevät löydöt:

Kuva

ps. En tiedä oliko hyvää karmaa vai mitä mutta yhdessä vaiheessa keskeytin etsimisen, koska eräiltä pojilta lensi pallo aidatun pallokentän aidan yli. Kävelin pallon luokse ja heitin pallon aidan yli pojille. Heti kun käännyin takaisin päin ja aloin heiluttaa AT Pro:ta, niin välittömästi kuulokkeisiin tuli lupaava signaali, joka paljastui 20 senttiseksi. :)

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 05 Loka 2015, 19:08
Kirjoittaja Haarukka
Niksu kirjoitti:Oli nimittäin järkevä päätös sillä kolosta löytyi yhden markan kolikko vuodelta 1890! Ensimmäinen kolikko selwää hopeata! :D
Hieno ja harvinainen löytö, onnea!

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 05 Loka 2015, 19:31
Kirjoittaja tipu
Onnea hienosta hopea kolikosta !!

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 05 Loka 2015, 20:02
Kirjoittaja FallenOne
On se komia! Onnia!

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 05 Loka 2015, 20:43
Kirjoittaja J.m.k
Komiaa on! 8)

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 05 Loka 2015, 20:45
Kirjoittaja Indian
Onnittelut komia hopeinen :D

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 05 Loka 2015, 22:02
Kirjoittaja Niksu
Kiitoksia onnitteluista. Tuo markka kyllä tarjosi ehkä tämän kauden parhaimmat sävärit löytyessään. Kyllä tuon ajan hopeakolikko on ollut tavoitteena, mutta en milloinkaan osannut edes uneksia että ensimmäinen olisi tuollainen markka. :)

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 06 Loka 2015, 18:58
Kirjoittaja jarppa
Hoppee onnittelut.

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 06 Loka 2015, 22:38
Kirjoittaja Coinkeeper
Onnittelut kolikosta! Suomalaista hopeakolikkoa 1800-luvulta olen itsekin toivonut Kelan alle eksyvän... Taitaa siirtyä sen löytyminen ensi kauteen. Jotenkin on vielä sellainen olo, että jotain hienoa löytyy vielä tämän loppusyksyn aikana. Toiveajattelua :wink: .

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 13 Loka 2015, 20:31
Kirjoittaja sapi
On kyllä hieno löytö. Onnittelut.

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 14 Loka 2015, 19:52
Kirjoittaja Niksu
Tänään taas pari tuntia puistossa, jossa olen käynyt jo monta kertaa. Ei löytynyt mitään ihmeellistä:

Kuva

Kuvasta puuttuu avain, joka oli aivan pinnassa eli vast'ikään pudonnut. Kävin kiikuttamassa avaimen löytötavaratoimistoon.

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 17 Loka 2015, 19:18
Kirjoittaja Niksu
Tänään tulisitten vietettyä nelisen tuntia harrastamassa puistopiippailua. Tämmöistä tuli löydettyä:

Kuva

Reissun parasta antia oli löytää kohta, jossa oli kymmenen ja yhden markan kolikot yhdessä kymmenpennisen kanssa ja kohta jossa oli kaksieuroinen, viisikymmensenttinen yhdessä viiden sentin kolikon kanssa. Ne molemmat antoivat epämääräistä signaalia ja Id:tä, mutta onneksi tuli varmistettua kaivamalla.

Muutama kohta tuli taas löydettyä, jossa joku oli löytänyt pullonkorkin tai roskan, mutta jättänyt sen sitten koloon. En oikein jaksa aina ymmärtää tuollaista harrastamista. Minä jos löydän roskia, niin minä kyllä jaksan poimia ne ylös asti ja viedä roskiin.

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 17 Loka 2015, 19:50
Kirjoittaja jarppa
Tuli itsekkin käytyä yhdellä rannalla tuossa alku syksystä jossa joku oli käynyt ennen minua. Kolot jotka kaivettu peittämättä ja roskat kolojen ympärillä. Jotakin oli löytänytkin koska kaikkien kolojen ympärillä ei ollut roskaa.

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 18 Loka 2015, 17:17
Kirjoittaja Niksu
Tänään tuli heitettyä taas neljän tunnin reissu Kuopion keskustan puistoihin. Ensimmäisen pari tuntisen käytin maalla ja tämmöistä sieltä löytyi:

Kuva

Toisen puolikkaan käytin kahluuhousuissa piippaillen uimarantaa. Tämmöistä sieltä tuli kauhottua:

Kuva

Tuli vissiin osuttua aika neitseelliseen kohtaan jos noita vanhoja penni- ja markkarahoja on uskominen. Reissun paras löytö oli tuo sormus, joka ilmeisesti on vanha luokkasormus. Sen ulkopinnalla 19 KyK 54 ja sisäpuolella leimat OAR, kruunu, 813H, tunnistamaton leima ja A7 sekä kaiverrus.

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 18 Loka 2015, 18:56
Kirjoittaja Haarukka
Niksu kirjoitti:Tuli vissiin osuttua aika neitseelliseen kohtaan jos noita vanhoja penni- ja markkarahoja on uskominen. Reissun paras löytö oli tuo sormus, joka ilmeisesti on vanha luokkasormus.
Noin ajateltuna nuo markka-aikaiset on aina mukavia löytöjä, vaikka muuten toki aika arvottomia. Onnea hienosta sormuksesta!

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 18 Loka 2015, 19:12
Kirjoittaja FallenOne
Tuo vasen ylälaita on ostoskärryn poletin pidike. Onnea hopeisesta. Olisi kiva nähä tuo sormus edestäkin.

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 18 Loka 2015, 19:54
Kirjoittaja Niksu
Tässä oli parempi kuva sormuksen etupuolesta:

Kuva

Sormuksen sisällä on kaiverrukset M H Kvesi 1.7.62

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 18 Loka 2015, 20:46
Kirjoittaja Indian
Nätti rinkula, oliskos tuo KYK esim. Kuopion yhteiskoulu.

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 18 Loka 2015, 21:29
Kirjoittaja FallenOne
On tosiaan nätti. Paljon komeampi kuin nykyluokkasormukset. Tai ainakin ne mitä itse olen löytänyt :D

Re: Niksu 2015 rannat ja puistot

Lähetetty: 19 Loka 2015, 17:21
Kirjoittaja Niksu
Tänään sitten jatkoin vesipiippailua samalla rannalla. Reilussa tunnissa löytyi tämmöistä:

Kuva

Ei siis mitään ihmeellistä. Rihkamasormus, pari euroa kolikoita sekä muutama markka-ajan kolikko. Reissun mielenkiintoisin löytö oli nuo luodit, sillä ne löytyivät yhdellä kauhaisulla.

Edit 19.10.2015:

Sopiva kertosäe rihkamalöydöille :D