Naapurin Antti Hammarberg, joka kettuili totalitääristä
pakko-yhteiskuntaa vastaan kuolemaansa asti (1980)
Aivan kuten Antti, ei mitään tunnustusta koskaan levyistä tms.
Mika ja Turkka Mali ovat ansiokkaasti kääntäneet osan tuotannosta.
Susijahti kertonee kaiken?
PS:
Meitä aina joku johtaja johtaa, vaan miksemme voi itsenäisesti ajatella
Aikaa ei voi pysäyttää, vaikka Suomen Itsenäisyys onkin pikkupoikien ja tyttöjen johdolla menetetty, niin
jotain jääköön nuorempien mieleen Itsenäisestä Suomesta.
Vaikkapa Laulu-Joutsen, joita oli seitsemän sadan markan setelissä, siis silloin kuin maa oli itsenäinen.
Ristiriitaisia tunteita herättävä lantti on kuitenkin upea teknisesti
Uusi vuosi ja "uudet " unssit
Star Wars aluksen pohjapiirros blue-printtinä

Onneksi tulee tuo hybridi keskus meille
Tämä pikku veijari ei kaipaa sen koommin esittelyä kuin sensuuriakaan
100 % USA robo
Kukaan meistä ei voi valita vanhempiaan ja fiktiivisessä maailmassa ehkä parhaiten tuota kuvaillaan
Luken ja Darth Vaderin suhteessa.
Jos jotakin on liikaa, niin niitä pitää eliminoida sopivalla työkalulla
Tähtiä on paljon, mutta saagan mukaan tällä pelillä niitä voidaan harventaa
Prinsessa ei sitten kuollutkaan laser -miekkaan tms , vaan oman käden kautta nautittuun "tähti-pölyyn"
Silti yhä paikalla , bitti-avaruudessa.
Vaan tämä Äijä on vapaa kaikista paineista, ikärasismista puhumattakaan
Luken lempilelu blueprinttinä
Vähäpuheinen, urahtelee ,mutta hallitsee rattihommat
Siis ujon kuoren alla täytyy olla Suomalainen
Seppä ja kisälli - asetelma on ikivanha, ja se ei ole aikojen saatossa hävinnyt mihinkään; termit vain ovat hieman muuttuneet
Roisto ja Kaappari, mutta vain valtaapitävien "roistojen" mielestä
Kurkistus pikku kirstuun
A -PI -NA orkesteri meitä hetken aikaa ( 4 vuotta?) köyhdytti
Vuoden 2016 pää-apinan saa jokainen valita ihan itte.
Viitekuva alla kuitenkin suht. normivartaloisesta sellaisesta unssin muodossa
Vuosi 2017 on vielä Kukkopoikien luvattu vuosi, joskin muutoksen tuulia on jo aistittavissa
Sillä vuosi 2018 on Koirien vuosi!
Ja viitekuvan "puudelien" sijaan astunevat remmiin käskyistä piittaamattomat tosihurtat, ja kukkopojat
tulevat kokemaan suuria muutoksia, jos edes pääsevät näkemään
Ja eläinten monimuotoisuutta a`la Australia
Huomenna mennään pussauskoppiin ....
Skandinaaviassa nämä laitettaisiin nykyään vierekkäisiin pulpetteihin
Aivan fantsua
Reilut 1000 -votta sitten oli Skandinaaviassakin aivan eri meininki
Hypistelijä britti-aksentilla, klassikko kuitenkin
Salainen kuva suoraan hybriditakomosta?
Näitä heti tilaukseen 65 kpl
Maksakoot vaikka seuraavat sukupolvet
Karhua ei tarvitse pelätä, mutta kannattaa kuitenkin kunnioittaa, onhan se kansalliseläimemme
Eurooppa on aina ollut jonkinsortin alistajien ja häiriköiden lempi-aluetta.
Joku käytti panssareita ja syöksypommittajia, kun taas nykypäivänä sekasorron aiheuttaminen hoituu kutsumalla eurooppaan
järjetön määrä erittäin nopeasti lisääntyviä luku- ja kirjoitustaidottomia "moni-osaajia"
Tälläkin jäbällä oli käytössä aikansa superase alistaessaan eurooppaa , mutta loppu oli aivan tyypillinen tämäntapaisille häiriköille
Hieno satu, joka on myös monessa aikuisviihdejutussa käytetty teema

Ja joku voi Jörön ja Epäilevän silmäkulmissa nähdä pressavaalien ehdokas- asetteluakin?
Soturi, joka uskoi omaan ajatteluunsa
Unsseja 17 -18 euron hintaan
Pakollinen unssi kaikille keräilijöille
