PI etsimen omistajaa Nurmeksen suunnalle?
Lähetetty: 01 Loka 2019, 13:11
Hei, meniköhän otsikko oikein onko, ne PI-etsimiä ne laitteet joilla pääsee yli metrin syvyyteen?
Sellaiset kahden henkilön kannettavat neliöt.
Löytyisikö innostunutta sellaisen laitteen omistajaa käymään Pohjois-Karjalassa, Nurmeksessa?
Tarina kertoo näin: Maaseudulla oli talossa ollut useita aseita ja tuli tarve saada ne piiloon.
Maatilalla oli kaksi murahautaa eli paikkaa, josta oli pellolle nostettu muraa maanparannusaineeksi.
Aseet oli päätetty upottaa murahautaan puulaatikossa. Koska puu oli kuivaa se meinasi kellua ja oli hankaluuksia saada se uppoamaan. Tarinan oli kertonut vanha mummo viimeisillä päivillään.Oli pitänyt asian salassa siihen saakka.
Kävin paikalla muutama vuosi sitten. Murahaudat kasvavat sammalta ja hieman jäätynyt pinta kesti kävellä yli.
Löytöinä muutama puupää-harjoituspatruunan hylsyä, ilmeisesti tuoreempia inttimuistoja yritetty hävittää.
Yleensä murahaudat ovat olleet noin 2 metriä syviä. Eli perusetsimellä en niin syvälle pääse ja kaivinkonetta en omista.
Asukkaan kanssa oli seuraava suunnitelma, että kokeilee uppoaako esim. teroitettu harjaterästanko tarpeeksi helposti ja tarpeeksi syvälle. Jos sillä saisi järjestelmällisesti tökittyä alueen, siinä toivossa että johonkin kolahtaisi.
Jos joku tämmöisen syväetsimen omistaa ja harrastuksen vuoksi liikkuu täälläpäin, niin maanomistaja mielellään lähtee paikat näyttämään ja uskallan luvata että kahvit tarjoaa