Sivu 1/1

Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 13 Kesä 2020, 10:14
Kirjoittaja Kultaseppä
Meikäläisen ja Kivimiehen Rautakymiprojekti ilmestyy piakkoin runsaasti kuvitettuna tietokirjana ja lähti vihdoin maanantaina painoon. Kirja ilmestynee Heinäkuun alkupuolella ja siinä esitellään 20 itäisen Uudenmaan ja läntisen Kymijokilaakson uutta arkeologista kohdetta arkeometallurgisine tutkimustuloksineen. Kirja sisältää noin sata kuvaa Garret AT Pro:lla löydetyistä rautakautisista ja keskiaikaisista esineistä sekä karttoja. Käsikirjoituksen on lukenut ja sitä kommentoinut ryhmä maamme johtavia rautakausi- ja keskiaikatutkijoita.

Kirja korvaa jo helmikuussa kadonneen rautakymi.fi sivuston, joka oli lähinnä lennosta kasattu nettitutkimuspäiväkirja, jota ei valitettavasti ollut aikaa ylläpitää. Näin saa päätöksensä keväällä 2010 alkanut projekti, missä yhteydessä tarkastimme jo kuusi vuotta sitten käyttöön otetun E18 Koskenkylä-Kotka valtatien linjauksen uudelleen, vaikka arkeologit olivat linjan tutkineet viisi vuotta aikaisemmin. Homma lähti ns. lapasesta ja siihen vaikutti tietyt syyt.

Uutta projektia pukkaa jo hyvää vauhtia, johon liittyy kokeellisia aineksia seppien ja eräiden tutkimuslaitosten kanssa.

Kuva

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 13 Kesä 2020, 12:40
Kirjoittaja Akkiim
🍻

Mistä kirja löytyy ostettavaksi kun aikanaan ilmestyy?

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 13 Kesä 2020, 13:40
Kirjoittaja Kultaseppä
Ai katos, ohessa lista, unohdin mainita, että ilmestyy myös edullisempana e-kirja versiona.
Kuva

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 13 Kesä 2020, 18:39
Kirjoittaja jamppe
Hieno homma! Lähes pakollinen ostos ainakin itselle :)

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 13 Kesä 2020, 22:04
Kirjoittaja smacine
Tämmöiset on kyllä aina hienoja juttuja, iso peukku!

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 30 Kesä 2020, 19:02
Kirjoittaja Vesku-457
Hienoa, mielenkiintoisen oloinen. Pitää laittaa hankintalistalle, kun ilmestyy...

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 21 Heinä 2020, 14:06
Kirjoittaja Kultaseppä
Oli niin sanotusti "pientä säätöä" + painossa järjestelmähäiriöitä, joka aiheutti ylimääräistä verenpainetta. Tunnustan, että tiukille otti, mutta aivan äsken vihdoin ilmestyi. Myös e-kirja ilmestynee lähiaikoina: Sisältää runsaasti mv- ja värikuvia + karttoja + jopa pari taulukkoa + arkeometallurgista, materiaalitieteellistä ja typologista esinetutkimusta. Kirja on kuulemma hintansa väärti ja sitä on tänään ehditty kauniiksikin kehuskella. :D

https://www.bod.fi/kirjakauppa/rautakym ... 9529431717

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 21 Heinä 2020, 15:35
Kirjoittaja smacine
Tuleeko kovakantista versiota saataville??

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 21 Heinä 2020, 19:15
Kirjoittaja Kultaseppä
Valitettavasti ilmestyy vain e-kirjana ja pehmeäkantisena.

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 30 Heinä 2020, 09:36
Kirjoittaja Kultaseppä
Kirjan hinta näyttää vaihtelevan suuresti, täältä löytyy edullisimmin:

https://www.booky.fi/search.php?search=Rautakymi

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 30 Heinä 2020, 16:43
Kirjoittaja Leijona
Kultaseppä kirjoitti: 30 Heinä 2020, 09:36 Kirjan hinta näyttää vaihtelevan suuresti, täältä löytyy edullisimmin:

https://www.booky.fi/search.php?search=Rautakymi
Tuo lähtee kyllä tilaukseen :D

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 30 Heinä 2020, 18:36
Kirjoittaja Kultaseppä
Loistavaa...! :D :D

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 31 Heinä 2020, 16:14
Kirjoittaja Savage
Tänään tuli postissa

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 31 Heinä 2020, 19:56
Kirjoittaja jamppe
Savage kirjoitti: 31 Heinä 2020, 16:14 Tänään tuli postissa
Sama juttu täällä! :D

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 04 Elo 2020, 11:56
Kirjoittaja Kultaseppä
Tänään vihdoin e-kirjana ainakin kobossa:

https://www.kobo.com/fi/fi/ebook/rautakymi

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 31 Maalis 2021, 19:12
Kirjoittaja Kultaseppä
Vuoden ensimmäinen Historiallinen Aikakauskirja 1/2021 ilmestyi maanantaina; mukana myös Tampereen yliopiston dosentti FT Tapio Salmisen kirjoittama asiantuntija-arvio Rautakymi kirjasta...! :D

https://www.tiedekirja.fi/default/histo ... 021-1.html

Mainittakoon samalla, että kirja oli osa kulttuurihistorian erikoistumisopintojani Turun yliopistossa. Kesäkuussa olisi tarkoitus valmistua. Sen jälkeen uutta patteria Garret AT Pro:n ja juoksujalkaa maastoon.

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 31 Maalis 2021, 21:15
Kirjoittaja Leijona
Hieno kirja :D Pidähän meidät foorumilaiset ajan tasalla.

Re: Rautakymi -Talonpoikia, seppiä, lohiylimyksiä

Lähetetty: 01 Huhti 2021, 17:39
Kirjoittaja Kultaseppä
Kiitokset, pidetään jos jotain parempaa kuin nauloja ja pullonkorkkeja sattuu löytymään...! :D