Tssä lisää tietoa ko. raha-aarteesta.
Lainaus on Suomen Muinaismuistoyhdistys ry:n aikakauskirjasta nro 27 v. 1913...1916:
"Syyskuun 30. p. 1905 sattuivat Juhana ja Pärtty Kaljunen ottaessaan maantiensoraa pienestä hiekkakummusta, joka sijaitsee talollisen Juhana Jurvan maalla Nro 1 Rautjärven pitäjän Purnujärven kylässä, pellonaidan sisäpuolella, kulmassa Purnujärven kyläntien ja yleisen maantien välillä järven puolella ja vastapäätä Purnujärven hovin asuinrakennusta, lapioillaan koskettamaan esineeseen, josta hiekalle purkautui joukko pieniä, vanhoja rahoja. Tarkemmin katsottaissa havaittiin, että pari korttelia maanpinnan alapuolella oli kahden tuohilevyn välissä ollut nahkainen pussi, joka kumminkin oli niin lahonnut, että se lapion kosketuksesta oli mennyt aivan hajalle, ja sen sisässä oli pieniä hopearahoja, joita löytäjät poimivat 358 kappaletta, niistä 3 aivan pientä rahaa, minkä jälkeen maanomistaja Jurva, asiasta tiedon saatuaan, hiedan seasta etsi ja poimi esille 170 kappaletta semmoisia rahoja. Tammikuussa seuraavana vuonna löydetyt rahat virallista tietä tarjottiin Yliopiston Rahakabinetille, joka myös lunasti löydön kokonaisenaan. Rahat olivat löydettäesssä kovin likaiset ja homeiset, mutta kun ne oli saatu puhdistetuiksi, huomattiin, että niistä oli 527 ruotsalaista hopearahaa ja kolme pientä venäläistä "dengaa".
Hmmm
villimies