
Lohduttaakseni itseäni, tulin kirjoittamaan tänne mietteitä harrastuksesta. En ole montaakaan piippailureissua vielä kerinnyt tekemään, vasta viikon etsinkin ollut käytössä. Muutamia kolikoita on löytynyt toiselta rannalta, vanhin toistaiseksi vuoden 1946 5-markkanen. Pelloilla en ole käynyt, pitäisi rohkaistua käydä kysymässä ensin se lupa maanomistajalta. Metsätien reunasta olen kaivellut ylös avainnipun, kiväärinhylsyn ja muuta sekalaista seurakuntaa.
Mutta tuohon tämänpäiväiseen. Kylläpä tuli tyhjä olo, samanlainen kun istuu kaksi tuntia ongella, koho nykii kolme kertaa koko aikana, vaihdat vain syötyöä matoa koukkuun ilman että näkisit edes sintin varjoa. Samanlainen tyhjä pettymyksen tunne. Miten tästä noustaan kohti uusia pettymyksiä? Jätän ainakin tänään "Päivän löydöt"-palstan lukematta. Mutta en heitä vielä piippikeppiä suohon, päinvastoin, tilasin pinpointterin ja lähitavoitteekseni otan kaivaa jotain jonka kehtaan postata tuolle kyseiselle palstalle. Pieni ilonpilkahdus kuitenkin päivän 0-löydöissä oli; kun lähdin pois etsimispaikalta ja virrat poissa piipistä, olin astua kiiltävän 2€ kolikon päälle. Laitoin sen taskuuni, siellä oli paljon tilaa.
Mites porukoilla, tuleeko tyhjiä päiviä ja pettymyksen karvasta makua muille milloinkaan?
ps. Viikon kaivelukokemuksella täytyy myös todeta että niitä valkeita kossupullonkorkkeja ja repäisykorkkeja on suomen luonto täynnä.