
no lyhyesti. tääläpäin on ihan yleisesti tiedossa että kirkonmiehet ruotsin (ja venäjänkin) vallan aikaan noita alueen lukemattomia muinaishautoja putsaili, siis tarkoitan "dokumentoi". kaikki roina mitä niistä on löytynyt on pääosin ruotsiin lähtenyt. eikä ikinä tule takaisin. eikä ikinä tule tietoja mitä niistä on löytynyt. kaikki menetetty lopullisesti. varmasti on jotain dokumentointia siinä yhteydessä tehty, mutta missä lie. ei ainakaan suomessa.
kaikki kunnia ruottalaisille omasta historiastansa minkä ovat ittellensä raapustaneet, mutta sen verran olen kieroon kasvanut, että en ihmettele vaikka ne suomenkin alueelta tehdyt löydöt jotain ruotsin esine-tilastoja koristelisi.
ja siitä olen Raiban kanssa samaa mieltä, että noi ruottin sivustot on paremmat.
ja ella kivikoskesta sanottakoon että hän oli syntynyt 1900-luvun alussa. minä ainakaan en henkilökohtaisesti voi suhtautua puolivuosisataa sitten tehtyihin teorioihin kovinkaan vakavasti. kaikki kunnia Ellalle, pitkän uran tehnyt tutkija. mutta silti, pitää elää tässä päivässä noiden teorioiden kanssa. ei 100v sitten käytössä olevien tietojen varassa tehtyjen.
