Tarvitsisin apua sormusjahtiin...
Tarvitsisin apua sormusjahtiin...
Puutarhaani on perustettu uusi kukkapenkki, ruusujen lisäksi sitä koristaa nyt myös valkokultaiset vihkisormukset grrr... Olen etsinyt sormuksia 30€ metallinetsimellä, joka ei piippaa rautakangellekaan joka kerta, sekä Garrett 150 vuokralaitteella, joka puolestaan häiriintyy kukkapenkissä olevasta pihavalosta, tai sen johdoista. Rakennusjätettä maassa on varmasti myös paljon. Jotta ei menisi välineiden piikkiin, tunnustan, että syy voi olla myös etsimen toisessa päässä, tai sitten sormukset vain eivät ole meidän pihassa... Olisiko Ylöjärven lähistöllä hieman kokeneempaa koneenkäyttäjää, joka haluaisi tulla sormuksia etsimään? Kaikki apu olisi tarpeen! Luovuttaminen ei oo kuulunu tapoihin, ei ainkaan ihan helpolla.
Re: Tarvitsisin apua sormusjahtiin...
Kävin nämä noukkimassa takaisiin käyttöön. Oli ihan kohtuullisen haastava paikka pienimuotoisuudestaan huolimatta, sormukset olivat reilun 25 sentin syvyydessä ja kukkapenkki ympäröity rautalangalla toisissaan kiinni olevilla puupalikoilla, ettei tehoa voinut oikein määräänsä enempää lisätä.. Normiolosuhteissa en olisi moisia piippejä kaivellut 

Ihminen on omien ajatustensa vanki.
- Leijona
- Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
- Viestit: 10574
- Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
- Paikkakunta: Etelä-Karjala
Re: Tarvitsisin apua sormusjahtiin...
No olipahan paikalla ainakin huippuammattilainen etsimässä.Hienoa työtä 

XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
- Kätkäläinen
- Kunniajäsen
- Viestit: 1830
- Liittynyt: 19 Touko 2011, 15:53
- Paikkakunta: Pälkäne
Re: Tarvitsisin apua sormusjahtiin...
Hieno homma 

Re: Tarvitsisin apua sormusjahtiin...
Hieno juttu, edistää meidän asiaa mukavasti.
Re: Tarvitsisin apua sormusjahtiin...
Hieno homma, onnittelut sekä löytäjälle että sormusten hukkaajalle 

Garrett AT Pro, Super Sniper, Pro Pointer
Black Ada Bigfoot, Garret steel strovel, RST Scoop + kuiva- ja märkäpuvut.
Black Ada Bigfoot, Garret steel strovel, RST Scoop + kuiva- ja märkäpuvut.
Re: Tarvitsisin apua sormusjahtiin...
Emmää ny tiiä tuosta ammattilaisesta, saati huippuammattilaisestaLeijona kirjoitti:No olipahan paikalla ainakin huippuammattilainen etsimässä.Hienoa työtä


Ihminen on omien ajatustensa vanki.