Aluksi paikoillaan 58cm kela hiilikuituvarressa. On muuten uskomattoman kevyt kun kela on ontto ja boksi roikkuu kaulassa eikä varressa.
Markan kolikko vuodelta 1995 ilmatestitulos yli 30 senttiä, mutta tuollaisella herkkyydellä tuntui vinkuvan ja vonkuvan tuossa vanhaa merenpohjaa olevalla testipellolla aika paljon omiaan. Kulta ja hopea sormukset sama homma, eli ei pienten esineiden etsimiseen tämän kokeilun perusteella. Mineralisoitumisesta sen verran että AT goldilla työ ja tuska löytää sama markka 20cm syvältä tuostasta pellosta.
Sitte käytännön etsintään. Ilmatestin jälkeen siis heti vuorossa herkkyyden alentaminen. Nousee naulaa ja nousee pulttia. Laskin herkkyyttä lisää, tarkoituksena löytää asetus ettei ulvo pienelle peltoroinalle mutta piippaa isommille kappaleille.
Lopulta kone on vakaa, tasainen naputus vain kuuluu kun käveleskelen hissukseen pitkin peltoa ja siirtelen kelaa rauhallisesti. Välillä pitää lapiolla kokeilla että kone tunnistaa mitään, se ulvaisee lapiolle reiluisti yli puolesta metristä joka kerta.
Sitten, selvä signaali ja lapio heilumaan. Kuopalla syvyyttä n. 30cm kun pinpointeri tunnistaa pohjalta pätkän lattarautaa:

On siis vanha ladon sarana, peukalon levyinen ja n.20cm pitkä. 30cm maakerros ja 10cm sänki, varmaan tuon moni muukin kone ois isolla kelalla löytänyt. Harmi kun ei tullut ennen kaivamista kokeiltua kuinka korkealla kelaa olisi voinut heilutella että vielä tunnistaa. Mutta signaali oli selvä ja lähes koko 58cm kelan kokoiselta alueelta. Herkkyysasetus sellainen ettei tunnista 3" naulaa eikä 8mm pakusa 60mm pitkää pulttia ollenkaan.
Testailut loppui tällä kertaa tähän. Pelto on puitu, mutta viljan kans samalla kerralla istuttettu heinä niin kehtaa kovin paljon tonkia kun kasvaa jo vihreänään.
Kunhan merivesi laskee niin lähden saviselle merenrannalle testailemaan paremmin maksimi herkkyyksiä. Kaikenmaailman piikkilangan pätkä ja pärekaton naulat tekee tuosta pellosta vähän huonon sellaiseen kun ei voi äänilähteestä olla koskaan varma että onko se häirö vai roska, vai molempia. Siellä voi testailla sitten kuinka nopeasti kelaa voi viedä syvyyden kärsimättä.