
No niin, Fisher F5:n tuli postista kotiin pari viikkoa sitten ja ensimmäinen testireissu on takana. Ilma oli tuulinen ja kolea sekä sadettakin alkoi tippua loppuvaiheessa. Flunssa iski myös päälle sopivasti, joten vielä jäi paljon testailtavaa. Paikkana oli erään asuin-alueen vieressä oleva joutomaa mikä on joskus ollut peltoa. Potentiaalia paikalla kyllä on, sillä alueen historia ulottuu ainakin 1400-luvulle.
Eli F5:n oli siellä ensikertaa tositoimissa ja alunperin oli ajatuksena myös ottaa ennen kaivausta paperille ylös ID-luvut sekä syvyyslukema. Tämä jäi täysin tekemättä kylmän ilman takia koska oli lämpimämpää pysyä kokoajan liikkeessä. Ensi kerralla yritetään paremmin.
Fisherin säätönuppeja ei ole turhaan kehuttu eri foorumeilla. Käyttö onnistuu erittäin helposti peukalolla ilman ongelmia ja kaikki säädöt onnistuvat ilman piipparoinnin keskeyttämistä.
Ensimmäisenä aloitin maahäiriön poistamisella, joka on yksinkertainen ja nopea toimenpide. Se onnistui ilman ongelmia ja sitä voi myös säätää lennosta. Tosin meikäläiselle koko määhäiriö on vielä jonkin verran kysymysmerkki.
Laitteen näyttö on erittäin selkeä ja isot numerot helpottavat nopeaa vilkaisua. Näytön edessä oleva suojapleksi on kuitenkin melko heikon oloinen ja sen paksuus vaikuttaisi olevan piirtokalvon luokaa. Siitä menee helposti jokin vähänkin terävämpi esine läpi, joten vehkeen pakkaamisessa kassiin kannattaa varoa ettei näyttö saa iskuja missään vaiheessa.
Ääniä on neljä vaihtoehtoa kun käyttää diskriminointia ja toiset neljä kun käytössä on allmetal, ne myös toimivat hyvin. Miinuksena syvällä tai muuten heikkojen signaalien kohdalla ääni on niin hiljainen ettei sitä tahdo kuulla, varsinkin jos on taustamelua, niin kuin nyt oli tuulista. Käytännössä kuulokkeita on pakkokäyttää jos nämä heikot äänet haluaa kuulla.
Pinpointtaus vaikuttaa varsin tarkalta jonka johdosta kuopat jäivät pieniksi syvissäkin kohteissa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
ID-luvut toimivat pääsääntöisesti hyvin mutta syvällä olevien kohteiden kohdalla luvut alkavat hyppiä enemmän. Myös pystyssä olevat litteät esineet, kuten kolikot hypyttävät id-lukua.
Syvyyttäkin on tullut muutama sentti lisää verrattuna ace 250:seen ja muutaman kolikon kaivoinkin jo sen verran syvältä, ettei enempää viittisikään kaivaa.
Fisher F5 ja Delta 4000 eivät siedä toisiaan. Jos laitteet ovat noin viiden metrin säteellä toisistaan, alkaa melkoinen huuto ja kirkuna. Aivan vierekkäin ei siis kaverin kanssa välttämättä voi piipparoida. Ace 250 ja Delta taasen tulivat hyvin toimeen keskenään ja sietivät jopa kosketuksia toisiinsa. En tiedä johtuuko siitä, että Fisherillä ja Deltalla on sama valmistaja.
Laite vaatii jo melko paljon opiskelua, että ymmärtää kaikki toiminnot ja itsellänikin on vielä paljon opittavaa. Gain:n ja threshold:n sympioosi on itselle vielä pikkasen hakusessa mikä on ehkä tärkein ominaisuus laitteessa. Samoin frequency namiskan kolme vaihtoehtoa on jäänyt vielä ymmärtämättä.
Fisher haistoi reissulla ensin pari alkon korkkia jonka jälkeen nostin rimaa enkä kaivanut alle ID-60 olevia kohteita. Sen jälkeen nousi kuusi Ruotsin vallan aikaista kolikkoa sekä muutamia kuparin ja alumiinin paloja. Kolikot oli kaikki aika pahoin hapettuneet ja yksi oli jo täysin tunnistamaton joten otin kuvat näistä viidestä vähemmän huonoista vielä muiden nähtäviksi.
Daler:

Öret:



