Malttamaton mieli

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Eki
Viestit: 46
Liittynyt: 21 Tammi 2007, 20:56
Paikkakunta: Lahti

Malttamaton mieli

Viesti Kirjoittaja Eki »

Mieli on kuin auton ostossa, nimittäin se "kuume" tehdä jo jotain....
Alustavaa tietoutta saanut tuolta lapin maisemista missä suuria taisteluja käyty aikoinaan. Arvioin tulevaa kesää käydä myös sielläkin.
En välttämättä sotatannerta hakemassa kohteeksi, koska tiedän jo kohteena olevat lanssit, joissa käynyt kalassa vuosia ja täten tuttua aluetta kokonaisuutenaan.
Samperin-savotta on suurin yksittäinen Suomen järjestelmä ollut laajuudessaan ja kyseisiä maita mielenkiinnolla tutkisi etsimelläkin vaihteeksi perhostelun lomassa. Tuhannet miehet ovat tallanneett muinoin alueella ja en cvoi uskoa etteikö jotain tipahtanut....:)

Tämä nyt tällaista mietettä ja voin kuvitella, että taitaa mietteitä toisillakin samoin olla menoksi maisemaan kun pakkaset plussan puolele menisivät.
Nyt talviloma alkoi ja etelään muutamaksi päiväksi (tallinnaan) heh.
Avatar
Panda
Site Admin
Viestit: 339
Liittynyt: 11 Tammi 2007, 18:34

malttamaton

Viesti Kirjoittaja Panda »

Luulen etta kuumottaa myos muilla.. Itse olen parin viimekuun aikana tutkiskellut lahialueita topografisista kartoista ja nayttaa silta etta tietaa missa sita kesalla tulee oltua :D Uutta etsinta itsekkin tassa olen hankkimassa ja tuohon C. Scope Newforce R1 paadyin pitkan pitkan vertailun ja harkinnan jalkeen.
C. Scope Newforce R1, Garrett Ace 250
Eki
Viestit: 46
Liittynyt: 21 Tammi 2007, 20:56
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Eki »

Tuosta aloituksen kirjoituksesta rapeat kuukausi menyt :D
Nyt on käyty jo useasti harjoittelemassa vaikkakin maa on hienoisessa roudassa (pari senttiä) vielä täällä lahdessa.
Lumitilanne alkaa olla siinä pisteessä, että rinteet mihin aurinko paistaa koko päivän niin ovat vapaat lumesta ja hiekkamaa lapioitavissa kuin kesällä...*virn*

Noin 50 pullonkorkia, yksi hylsy, foliota, 20c kolikko, erikoinen naula.....siinä saldo.
Kukapa muistaa limonadikorkin joka piti avata vetämällä levennyksestä kiertämällä pullonsuuta avatessa? :D
Oikesti "löytö" tuntui hienolta lähihistorian havinaa kun oli pienipoika itse ja tuttua puuhaa oli moiset korkit. :D

Tämä nyt on tätä aloittelian intoa asiaan ja mikäpä jos pienestäkin iloa syntyy, heh.

Sivustolla on upeita löytöjä runsaasti näytillä joita katsoessa tulee itsellekkin hieno fiilis kun joku löytänyt historiaa esiin kirjaimellisesti.
Minä harjoittelen vielä ja kaivan kaiken ylös mikä äänen antaa erittelemättä...heh.

Huomiona olen tehnyt kuitenkin "välinejutun" joka yhä kalliimpien etsimien puolesta viidakorumpua takoo....hmmm...mikä "riittää" mikä ei....siinäpä kyssäriä.

Perhovälineissäkin aina sama juttu, heh....?...ja loputtomasti, sekä heittosiimat sekaan vielä ja päätös kertoimella sekasii...
:D :D :D

Huomenna vapaata joten piip piip piip
Avatar
mipe
Metallinetsijä
Viestit: 227
Liittynyt: 12 Tammi 2007, 14:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja mipe »

Eki kirjoitti: Huomiona olen tehnyt kuitenkin "välinejutun" joka yhä kalliimpien etsimien puolesta viidakorumpua takoo....hmmm...mikä "riittää" mikä ei....siinäpä kyssäriä.
Kyllä alkuun riittää laadukas alle 500€(Suomessa) laite oikein mainiosti. Innostuksen kasvaessa ja ensintäpaikkojen tarkentuessa saattaa joutua laitetta päivittämään tai lisäämään arsenaaliin 1-2 etsintä. Välinehulluuteen on helppo lähteä mukaan, jos lompakko(=vaimo?) antaa myötä. Parempia tuloksia kumminkin saavuttaa, jos opettelee käyttämän sitä ekaa (laadukasta) etsintä kunnolla ja sitten vasta haikailee muita malleja. Ellei sitten ole välinehullun vikaa ja pitää olla uusia leluja... kuka... minäkö... en ooo... tai joo... ehkä vähän...:)
ML Musketeer, Tesoro Vaquero
Ex: ML Sovereign Elite, Ace 250, CS 1220 XDP, CS 2MX
# Sormet savessa vuodesta 2004
Avatar
JaNo74
Innostunut Etsijä
Viestit: 76
Liittynyt: 13 Tammi 2007, 16:31
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja JaNo74 »

Eikös kukaan käynyt piippailemassa "männä" viikonloppuna, kun oli niin komeat kelitkin? Odottelin että tuonne "Päivän löydöt"-osastolle olisi hienoja kuvia tullut, mutta ei... :? Itse en täällä Turkkuses vielä päässyt, vaikka suunnitelmissa olikin, kun tulehtui kirottu umpilisäke ja se sitten perjantaina leikattiin pois... Ja sehän ei tietenkään ollut suunnitelmissani... Mutta ehkäpä ensi viikonloppuna pääsisi jo piippailemaan.
ML Excalibur 800
C.Scope CS660
Garrett Ace 250 (Ex.)
"Deep Scope" GC-1013 (Ex.)
Avatar
RVPS
Metallinetsijä
Viestit: 171
Liittynyt: 11 Helmi 2007, 13:06
Paikkakunta: Oulun Eteläinen

Viesti Kirjoittaja RVPS »

JaNo74 kirjoitti:Eikös kukaan käynyt piippailemassa "männä" viikonloppuna, kun oli niin komeat kelitkin? Odottelin että tuonne "Päivän löydöt"-osastolle olisi hienoja kuvia tullut, mutta ei... :? Itse en täällä Turkkuses vielä päässyt, vaikka suunnitelmissa olikin, kun tulehtui kirottu umpilisäke ja se sitten perjantaina leikattiin pois... Ja sehän ei tietenkään ollut suunnitelmissani... Mutta ehkäpä ensi viikonloppuna pääsisi jo piippailemaan.

Juu... Takapihan kuusikkoon oli sulanut parin neliön ala, jossa kävin piippailemassa. Komiasti piippailikin ja kaivauksen tuloksena löytyi litran maalipurkin kansi... :oops:
Avatar
Panda
Site Admin
Viestit: 339
Liittynyt: 11 Tammi 2007, 18:34

kuumottaa

Viesti Kirjoittaja Panda »

Luotin etta Newforce olisi tullut tanaan ja olisi paassyt koeajolle mutta ei :cry:

Mutta nyt on pakko lahtea tuon Acen kanssa tarkastamaan lahella oleva sulanut polku.. Katsotaan josko loytyy jotain. Illalla myohempaan raportti etsinnasta kaikesta huolimatta vaikkei loydykkaan :)
Avatar
manfex
Innostunut Etsijä
Viestit: 59
Liittynyt: 15 Tammi 2007, 22:24
Paikkakunta: Kerava
Viesti:

Viesti Kirjoittaja manfex »

JaNo74 kirjoitti:Eikös kukaan käynyt piippailemassa "männä" viikonloppuna, kun oli niin komeat kelitkin? Odottelin että tuonne "Päivän löydöt"-osastolle olisi hienoja kuvia tullut, mutta ei... :? Itse en täällä Turkkuses vielä päässyt, vaikka suunnitelmissa olikin, kun tulehtui kirottu umpilisäke ja se sitten perjantaina leikattiin pois... Ja sehän ei tietenkään ollut suunnitelmissani... Mutta ehkäpä ensi viikonloppuna pääsisi jo piippailemaan.
kävin parissa paikassa piipparoimassa, mutta kun oli niin mutaista niin en kauaa ilman kumisaappaita viihtynyt, eipä sieltä löytynyt muuta kun hirveä kasa rautanauloja, telttakeppi, epämääräinen metallimöhkäle, joku vanhan saranan pala tms, viisipenninen, metallia sisältävä kivi, pullonkorkki ja muuta roskaa :) piippailu ja etsimeen tottuminen on vielä niin alussa että kaivan suosiolla kaiken ylös enkä ole vielä jaksanut paljon säätää etsintä että se jättäisi roskat pois :)
Garrett GTP 1350, GC-1023
Avatar
Hannu
Metallinetsijä
Viestit: 333
Liittynyt: 15 Tammi 2007, 21:40
Paikkakunta: Aurajokilaakso

Viesti Kirjoittaja Hannu »

JaNo74 kirjoitti:Eikös kukaan käynyt piippailemassa "männä" viikonloppuna, kun oli niin komeat kelitkin?
No kyllähän sitä piti käydä kokeilemassa lauantaina. Otin etsimen olalle ja suunnistin lähimetsän laidalle, jossa tuntuu menevän kovinkin vanha pätkä polkua. Pandan esittelemien metsälöytöjen innoittamana ajattelin, että ehkäpä saaliiksi irtoaisi vaikka vanha kolikko tai pari..

..vaan roskaahan sieltä vain löytyi! Ensimmäiset osumat olivat rautaa: C-Scope 990XD oli asetettu meter disc + audio -asetukselle, ja kuulokkeissa pörisi matala murina joka on tullut tutuksi kaljapulliojen korkeista. Jätinkin nämä pienimmät täysin huomioimatta, mutta sitten muutaman suuremman kohteen päätin kaivaa uteliaisuudesta pinnalle: pätkä lyijyputkea ja piikkilankaa. Ei tullut edes hevosenkenkää.

Kolme positiivistakin, korkeaa kiekaisua etsin päästi. Kaksi ensimmäistä olivat juomatölkkien pohjia. Kolmas oli vaikea pala - pieni, terävä kohde. Olin melko varma, että kyseessä olisi jo kolikko - vaan se olikin juomatölkin avausrengas! Olin jo ehtinyt unohtaa tuon liian terävän, liian innokkaan äänen, jonka alumiininen rengas antaa. No, nytpä muistan sen taas.

Eli vesiperä toisensa jälkeen, mutta hauskaa oli kuitenkin. Ehkäpä vähän enemmän taustatyötä seuraavaa keikkaa varten..
Avatar
mache
Innostunut Etsijä
Viestit: 57
Liittynyt: 18 Tammi 2007, 18:34
Paikkakunta: Kainuu

Viesti Kirjoittaja mache »

Kovasti olisi mukava lähteä jo piippailemaan, mutta täällä Kainuussa joudun vielä kulkemaan "puolimetrisessä" hangessa! Saatte hieman etumatkaa tuossa "Vuoden löytö 2007" -kisassa... mutta täytyy hyödyntää tehokkaasti meidän lyhyt ja vähäluminen kesä. Se kuulemma tulee ja pysyy koko seitsemän päivän ajan heinäkuussa viikolla 28 :D
||--=[]~~~~~(0)

"The most important is not to find but to search..."

Minelab X-Terra 50
White's Eagle Spectrum
Avatar
retune
Innostunut Etsijä
Viestit: 96
Liittynyt: 19 Tammi 2007, 18:17
Paikkakunta: Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja retune »

mache kirjoitti:Kovasti olisi mukava lähteä jo piippailemaan, mutta täällä Kainuussa joudun vielä kulkemaan "puolimetrisessä" hangessa!
Täällä Vaasan korkeudella kokeilin viime torstaina piippailla kotipihasta. Routa muodostuu esteeksi.

Paikka paikoin erittäin lämpimillä paikoilla kuten talon eteläseinustan vierestä ei ehkä ole routaa. Tosin Viimeyön -10 asteen pakkanen jäädyttänyt lämpimätkin paikat, mutta kyllä se siitä.. :)
Whites´s GMT Goldmaster + Kohteina mineraalit, relic, kolikot...
Avatar
kiinnostunut
Metallinetsijä
Viestit: 129
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 07:59
Paikkakunta: Kalajokilaakso

Viesti Kirjoittaja kiinnostunut »

Lunta tuprutteleepi ja näyttäs etsintäkelit tosiaan olevan hetkeksi ohi.Kesää kohden kuitenkin mennään...
Uusi cs660 tuli eilen postissa ja sisällä päästy sitä jo testaileen. Kun vain talvi myöte antaa niin monta mielenkiintoista etsintäkohdetta listalla.
Kuva
Takatalvista pohjanmaata
Avatar
Panda
Site Admin
Viestit: 339
Liittynyt: 11 Tammi 2007, 18:34

voi ei...

Viesti Kirjoittaja Panda »

Ei kovin mieltä ylentävää kun ulos katsoo.. Täälläkin oli melkein kaikki lumet sulaneet ja nyt puskee taivaan täydeltä, tuiskuittaa. Ja koko loppuviikoksi luvattu lumisadetta ja yöpakkasia. Juuri kun oli päässyt kuvitelmaan että ne viimestkin piakkoin häviää. Jessus, tätä menoa kun jatkuu niin ulos menemistä ei ihan heti ole vaikka kuumotus pahimmillaan.
C. Scope Newforce R1, Garrett Ace 250
Vastaa Viestiin