Respektiä, jo eteneminen tuohon vaiheeseen jäisi useimmilta tekemättä!
Aineen murtumiseen lienee monta syytä, yksi on epäpuhtaudet, lähinnä kuonasulkeumat ja korkea fosforipitoisuus. Kun aihiota nk. "kääntää ja kaulii", niin epäpuhtaudet poistuvat vähitellen.
Tärkeää on uskaltaa nostaa lämpötila ahjohitsauslämpötilaan n. C° 1200, jolloin aihion pinta välkehtii sulaneen booraksin tai kvartsimaasälpä hiekan sulaessa pintaan. Siloin puhutaan valkohehkusta, joka suorastaan koskee silmiin. Aihiota pitää siis venyttää ja taitaa se uudelleen keskeltä, nostaa lämpötila niin ylös, että kuuluu "kihinää" ja aihio kiehuu. Silloin kulmista lentää kipinäsuihkut ja sitten pitää alle sekunnin aikana lyödä 1-3 iskulla hitsi kiinni niin, että kuonasulkeumat ym. lentää iskun voimasta saumasta ulos.
Tätä työvaihetta toistetaan, kunnes aihio pysyy ehjänä. Puukkokurssilla Karhulan Helilässä huomattiin aikoinaan, että suurin syy halkeamiin oli se, että oppilaat eivät aluksi uskaltaneet nostaa lämpöä tarpeeksi ja sauma jäi auki. Jos siinä vielä juttu luisti ja huomio karkasi, niin lopputuloksen oli monta kertaa ahjoon "mystisesti" kadonnut teräaihio.
Jotta asia ei olisi liian helppo, syntyy jokaisesta kuumennuskerrasta hiilikatoa ja koska suolimoniittimalmista valmistettu rauta on yleensä pelkistyessään meltoa eli vähähiilistä, pitäisi aihio osata samalla hiilettää, jotta hiilipitoisuus nousisi yli C 0,5%, jotta rauta muuttuisi hiiliteräkseksi ja karkenisi.
Ilmeisesti valtaosa rautakauden puukoista jäi ainakin kotitarvesepiltä pehmeäksi, eli teräksen karkaisun hallitsi siihen aikaan vain muutama seppä. Kuten viittasitkin, harjoitus tekee mestarin
ja toinen hukassa 
) Fiskars kenttä ja puutarha, Minelab Pro Find 35 ja Sherlock pinpointterit. Panasonic Lumix FT-5 kamera. NMF-jäsen.