tänään tuli putsattua viimmesekki"löydöt" tai ne tais olla jo rautanauloja..

kyllä täytyy myöntää,että ei ole hetkeen ollu näin pitkää talvea


Paras pilkkikausi menossa, tänäänkin paistoi mollikka täydeltä terältäehkä kirjoitti:hitto kun tulis jo kesä.tulee ihan täihin,kun ei pääse onkimaan ei piipparoimaan.
Italia tai Kreikka voisi olla kova sana löydösten kannalta. Tanska ja Britit myös mutta ilmasto on mitä on.Nil Melius kirjoitti:Hyvä ajatus tuo että muuttaisi talveksi johonkin etelämmäs. Vaikka onhan siinä pienet käytännön ongelmansa, kuten esimerkiksi tulorahoitus ja perhepolitiikka. Mikähän oikeasti olisi ilmaston, löytöjen ja lainsäädännön kannalta paras paikka? Jokin välimeren rannan maa varmaan?
Tämä talviaikakin tulee kalliiksi kun ehtii liikaa haaveilla uudesta kalustosta. Viime yönä nimittäin tuli punaviinin avittamana viimein tilattua se Deus. (Toisaalta olin jo suunnitellut valjaiden ostoa, ja kun Deus on kevyempi kuin T2, niin siihen ei varmaan tarvi valjaita, ja siinä säästyy muutama kymppi!). Tässä lienee sopivasti aikaa kuivaharjoitella uuden laitteen kanssa ennen maastoon pääsyä.
Eli kohta menee sitten hyvin toiminut T2 myyntiin, wink wink.
Kroatiassa on varmasti edelleenkin miinoja yms kamaa vähän missä sattuu, eli pitäisi tietää sitten missä ei mieluusti olisi käyty taisteluja ja miinoiteltu viime kahinan aikoihin. Sinänsä kävi mielessä itselläkin kun Italia mainittiin, ja olen Kroatiassa käynytkin lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Ei siellä mitenkään vaarallista ole luukuunottamatta miinoja,joista silloinkin varoiteltiin matkaoppaassa, esimerkiksi dubrovnikin lähikukkulalla vai kukkuloilla niitä kulemma oli, paljon . Laeista en tiedä mitään.Nil Melius kirjoitti:Mikähän lienee lainsäädäntö esimerkiksi jossain Kroatiassa, joka on ihan turvallinen matkailumaa nykyään...? Sielläkin riittäisi historiaa.
Se puolustettava meni jo viime kesänä uusiojakoon sillä aikaa, kun mä olin kahlailemassa aarteitaehkä kirjoitti:patille:eikös sulla ole suomenmestaruus puollustettavana.?
mä voisin kalajärven lähimaastoissa näyttää hyvät kahluu/piippi paikat,jos sä opetat mut onkimaan.![]()