Raisiolaisen tekojärven pohjasta löytynyt sormus katosi 30 vuotta sitten omistajaltaan.
IS kertoi keskiviikkona Facebook-hitiksi nousseesta ilmoituksesta, jossa etsittiin omistajaa Raision Haunisten altaan pohjasta löytyneelle sormukselle. Sormuksessa oli kaiverrus "Netta 1.8.-81".
Sosiaalinen media osoittautui jälleen toimivaksi keinoksi mysteerien ratkaisemiseen, sillä sormuksen omistaja on nyt löytynyt.
Sormuksen altaasta löytänyt Ville Valjus kertoo, että sille ilmestyi kymmenkunta halukasta ottajaa.
- Heillä oli kaikenlaisia selityksiä, joku kertoi esimerkiksi ostaneensa sormuksen Huuto.netistä, Valjus kertoo.
Sormuksen oikea omistaja selvisi, kun hänen tyttärensä otti yhteyttä Valjukseen. Omistajan aitoudesta on todisteena kihlasormuksen vastakappale, eli samanlainen sormus omistaja Ari Ivanoffin nimellä varustettuna.
Raisiossa kylmäalan yritystä pyörittävä Ivanoff kertoo kuulleensa sormuksensa löytymisestä siskoltaan.
- Hän oli lukenut jutun IS:n sivuilta ja soitti minulle.
Ivanoff kertoo, että sormus putosi hänen sormestaan uimareissulla 30 vuotta sitten. Hän muistelee yrittäneensä myös etsiä sormusta tuloksetta.
Sormuksen löytyminen ei erityisemmin kuitenkaan liikuta miestä, sillä avioliitto Netan kanssa päättyi jo toistakymmentä vuotta sitten.
- Sormus on minulle samantekevä, mutta tytär haluaa sen, Ivanoff kertoo.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 79494.html
Lehdestä luettua
Oletko kadottanut kallisarvoisen korusi tai tippuiko esim. työkoneestasi vaikeasti saatava osa. Vai muistatko jo vuosia sitten kadottaneesi jonkin metalliesineen jonnekkin, mistä et koskaan enää kuvitellut sen löytyvän. Kirjoita tälle foorumille ja kysy jos joku aarremaanalla.comin jäsenistä osaisi auttaa.
Palaa sivulle “Kadonneet & Löydetyt / Lost & Found ”
Hyppää
- Muinaismuistolaki ja foorumin säännot.
- ↳ LUE ENSIN FOORUMIN SÄÄNNÖT TÄÄLTÄ.
- ↳ METALLINETSINNÄN LUVAT, ETIIKKA & SÄÄNNÖT
- Aarteet & Muut Esineet
- ↳ Päivän Löydöt / Todays Finds
- ↳ Ranta- ja Puistolöydöt / Beach Finds for Beach Hunters
- ↳ Magneettikalastus / Magnetic Fishing
- ↳ Parhaat Löydöt / Best Finds
- ↳ Mikä Tämä On? / What is it?
- ↳ Luokitellut Löydöt & Kuvagalleria
- ↳ Antiikkiaarre / Antique Treasure
- ↳ Pullot & Lasi & Posliini / Bottles & Glass
- ↳ Kokoelmani / My Collection
- ↳ Perimätieto & Aarretarinat / Treasure Tales
- ↳ European Detecting Finds / Löytöjä Euroopasta
- Etsinnän Tekniikka
- ↳ Metallinilmaisimet / Metal Detectors
- ↳ Etsiminen & Muut varusteet / Techniques
- Kaikkea Muuta
- ↳ Yleinen Keskustelu / General Discussion
- ↳ Tapahtumat & Ilmoitukset
- ↳ Aarteet & Kätköt Uutisissa / Treasure In The News
- ↳ Kadonneet & Löydetyt / Lost & Found
- ↳ Ostetaan & Myydään / Buy & Sell
- ↳ TESTIFOORUMI / TEST FORUM
