Tässä ihan aikani kuluksi ajattelin, että jaan tämän ajatuksen kaikkien kanssa. Eli asiaan... palataan ajassa taaksepäin noin 20v. Kerran ollessani tuulastamassa isäni kanssa, kävi näin. Olimme siinä kalastelleet jo tovin, taikka isäni oli tietysti soutumiehenä, kun mielestäni sen lampun ja atraimen kanssa hosuminen oli huomattavasti hauskempaa. Huomasin joen pohjassa jotakin ihmeellistä, sieltä pilkotti risti mudan seasta. No tottakai jo silloin kaikenlaisia muitakin "kaivauksia" tehneenä tietysti kiinnostuin asiasta ja koukin sen veneeseen. No ei se ollut risti vaan miekka, jonka terä oli hautautunut mutaan. Nostin miekan veneeseen, se oli yli metrin mittainen ja säilynyt todella hyvin. No... matka jatkui kaloja etsiskellessä. Joku käsittämätön ajatus tuli "lapsen" mieleen silloin ja ajattelin, että sen täytyy olla jotain pilaa, että ei miekkoja voi olla oikeasti olemassa ja menin ja heitin sen takaisin jokeen sen enempää sitten miettimättä.
Lisäksi löysin pari vuotta myöhemmin samaisen joen varresta mauserin. Valkoiset olivat kuulemma kipanneet punaisilta keräämiään aseita jokeen juuri siihen kohtaan, josta olin aseen löytänyt. NOO


