Eilen tai oikeastaan viikolla jälleen kerran tuntematon henkilö soitti ja tiedusteli vieläkö harrastan sormusten etsintää ja totesin asian näin olevan

Lauantaina sain sitten omaa aikaa senverran, että pääsin harrastamaan. Puolentoistatunnin jälkeen sormuksen kadottaja oli valmis luovuttamaan todeten ettei se löydy. Sanoin, että ei heitetä kirvestä kaivoon vaan jatketaan vielä tämä siivu loppuun ja lopetetaan sitten. Kuinka ollakkaan vartin kuluttua sain lupaavan singnaalin ja eikun kaivamaan varoen pintaa tai oikeastaan lehtiä pois ja sieltä parin sentin syvyydestä alkoi kultaa näkymään

totesin tyynenä, että nyt se kauan kaivattu kultasormus sitten löytyi

Tämä löytö oli todella palkitseva jo senkin takia, että etsintäpaikka oli vanhan rojun saastuttama eli kaikenlaista metallisälää, tölkkejä, yms. löytyi kaksi isoa muovikassillista vaikka alue ei ollut kuin 5*20m

Kuten sanotaan sitkeys palkitaan

[/img]
-Golden King DPR Plus -XP-Deus -Garrett pro pointer